YSTÄVÄKIRJA: UNELMIENI MIES JA SALAINEN TAITONI

Ystäväkirja Suvi Myllymäki
Pienenä ajattelin, että minusta tulee yksityisetsivä sekä kirjailija, joka hakee rikostutkijan elämästään inspiraatiota romaaneihinsa. Ainakaan vielä ei ole ura tämän asian parissa urjennut, mutta tehdäänhän tässä jollain tapaa ainakin niitä kirjoitushommia nytkin!
 
Tällä hetkellä olen melko ristiriitaisissa fiiliksissä kevään ja kesän tulosta, sillä vaikka ilmojen lämpeneminen sekä valon lisääntyminen tekevät mut iloiseksi, saan jatkuvasti taistella jäätävien allergiaoireiden kanssa.

Joskus minusta tulee pätevä mutta tykätty esimies, menestynyt yrittäjä ja rakastava äiti. Tällaisia kevyitä suunnitelmia nyt ainakin tähän alkuun… 😀

Rakastan suunnittelua. Reissupläänien tekemista, sisustushaaveilua, seuraavan päivän asun kokoamista, tulevan viikon aikataulun tekemistä, postausideoiden pyörittelyä… Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. 

Vihaan sitä käytöstä, mitä kateus ja mustasukkaisuus saavat ihmisissä aikaan. En siedä turhaa mustasukkaisuutta parisuhteessa, enkä ole koskaan ollut kovin kateellinen tyyppi, joten mun on vaikea ymmärtää, kuinka monet  saattavat kateuspuuskissaan heittäytyä ihan hirviöiksi.

Haaveilen roadtripistä Suomessa, järveen pulahtamisesta hikisen juoksulenkin jälkeen, kouluttautumisesta hyvinvoinnin pariin, tradenomiksi valmistumisesta, Pariisista, maratonista, koodaajan opinnoista, omasta yrityksestä…

Arkirutiineista suosikkini on aamukahvi heti herättyäni sekä säännöllinen treenaaminen.

Unelmieni mies ja salainen taitoni - Suvi Myllymäki
Unelmieni mies tukee mua tavoitteissani ja innostuu kanssani uusista haasteista. Hän on kunnianhimoinen ja keskittyy omien unelmiensa jahtaamiseen määrätietoisesti. Perhe on hänelle tärkeä, ja liikunnalliset elämäntavat tulevat luonnostaan. Hän ei ole turhasta mustasukkainen, vaan luottaa muhun täysin.
 
Kirja tai elokuva, joka aiheuttaa edelleen väristyksiä: Martin Pistorius – Mykkä huuto.
 
Harrastan nyt bloggaamisen lisäksi liikuntaa tosi monipuolisesti: treenailen salilla, juoksen, joogaan ja viimeisimpänä lajikokeiluna rengastrapetsi, johon oon hurahtanut ihan täysin!
 
Harrastaisin kaikkea tätä, jos vuorokaudessa olisi enemmän tunteja: ainakin ottaisin  rakkaan lentopalloharrastukseni heti ensi töikseni takaisin päiväjärjestykseen.
 
Inspiroidun menestyneistä uranaisista, elämäntapamuutoksista, taitavasti kirjoitetuista teksteistä, terveyskahviloista, kauniista kodeista ja Pinterestistä.
 
Nautin selkeästä arkirytmistä ja aikaisista aamuista, saunomisesta, urheilusta ja päikkäreistä.
 
En uskalla ottaa permanenttia, josta salaa haaveilen.
Unelmieni mies ja salainen taitoni Suvi Myllymäki

Parin viinilasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifysta vanhoja yläaste- ja lukioaikaisia suosikkejani (Taio Cruz, Flo Rida, Usher…) sekä vielä vanhempia lemppareita (Gimmel, Tiktak, Kristiina Brask, Antti Tuiskun vanhat hitit…)
 
Noloin tv-ohjelma, josta pidän: Suomen sinkkulaiva (tehdäänköhän sitä edes enää…?), Temptation Island, Winx Club… näitähän riittää.
 
Sarja, jota suosittelen : suomalaiset rikossarjat (Sorjonen, Ivalo, Karppi, Ratamo, Aallonmurtaja…)
 
Salainen taitoni on tajuta kesken unen olevani unessa, jolloin en kuitenkaan vielä herää, mutta pystyn ohjailemaan unen kulkua haluamallani tavalla.
 
Salainen paheeni: suklaa, irtokarkit, kaikki makeat herkut. En kylläkään tiedä, kuinka salaista tämä oikeastaan on…
 
Itken aina kun katson jälleennäkemisiä, kosintoja, yllätyssynttäreitä tai mitä tahansa koskettavia kohtaamisia videolta.
 
Haluan osata pitää kodin siistinä, tehdä spagaatin ja kävellä käsillä, puhua sujuvasti ranskaa, ruotsia ja espanjaa, tehdä upeita jooga-asanoita, editoida siistejä videoita, aikatauluttaa elämäni paremmin ja olla arjessani aikaansaavampi.

Ystäväkirja - Suvi MyllymäkiKuvat: Ira H

Kahta en vaihda: Batisten kuivashampoot ja Oatlyn iKaffe-kauramaito.

 
Hymyilen lapsille jotka tulevat vastaan kaupassa, kadulla, tai ihan missä tahansa. Huomaan hymyileväni erityisen leveästi myös ranskaa puhuville ihmisille, sillä kyseisellä kielellä on ihan erityinen paikka mun sydämessä.
 
Viisaus, jonka olen tähän mennessä oppinut: The most successful people follow passion, not paychecks.
 
Haluaisin matkustaa New Yorkiin. Se on ollut ykkösenä matkahaaveissani jo pidemmän aikaa.
 
Muistelen lämmöllä lapsuuttani. Olen niin onnekas, ettei minulla ollut lapsena koskaan esimerkiksi turvaton tai ei-rakastettu olo. Niin monelle on valitettavasti jäänyt lapsuusajoistaan haavoja, joita joutuu parantelemaan vielä pitkään aikuisiällä, joten olen hyvin kiitollinen onnellisesta lapsuudestani.
 
Kaipaan takaisin muutamiin teiniaikojeni kesähetkiin.
 
Salaa toivon, ettei älypuhelimia tai somea olisi koskaan keksitty.

Nyt haastan myös ihanat ystäväni Aneten, Hennan ja Inkan vastailemaan näihin ystäväkirjan kysymyksiin blogeissaan! 

MITÄ KUULUU JUURI NYT? / TYÖ, OPISKELU, IHMISSUHTEET…

Fresh start Suvi Myllymäki

Blogipaussilla tuli oltua sen verran pitkään, että kunnon life update olisi varmasti ihan paikallaan. Julia haastoi postauksessaan muutkin bloggaajat kertomaan rehellisesti kuulumisistaan, ja halusin itsekin heti tarttua tähän haasteeseen. Blogien siirtyessä jatkuvasti ammattimaisempaan sisältöön ja muistuttamaan enemmän ja enemmän naistenlehtiä, tuntuu kirjoittajan oma arki ja elämä jäävän turhan helposti taka-alalle. Ja vaikka tykkäänkin tuottaa laadukasta sisältöä, jakaa hyödyllisiä vinkkejä ja kirjoittaa merkityksellisistä aiheista, juurikin persoonan näkyminen sekä kirjoittajan aidot, arkiset ajatukset ja kokemukset tekivät aikoinaan blogeista niin suosittuja.

Fresh start - Suvi Myllymäki

MITÄ IHAN OIKEASTI KUULUU?

No rehellisesti sanoen ihan tosi hyvää. Keitin just päivän kolmannen kupin kahvia, nappasin läppärin kainaloon ja tulin tänne partsille hengailemaan. Kevät tekee tuloaan ihan hurjalla vauhdilla ja ilmat lämpenevät päivä päivältä. Ekat lenkit pelkässä treenitopissa on jo juostu, ja se on muuten varma kesän merkki se! Lukukauden viimeisten kouluhommien hoitaminen meinaa vähän stressata, mutta muuten elämä näyttää just nyt hyvinkin aurinkoiselta. Olo on blogiuudistuksen myötä inspiroitunut ja äärimmäisen helpottunut, sillä uuden blogin väsääminen oli melkoisen jäätävä ja hermoja raastava urakka…

MITEN MENEE OPISKELU- JA TYÖRINTAMALLA?

Olen työskennellyt kuluneen kevään ajan eräällä kuntosalilla markkinoinnin sekä sosiaalisen median parissa. Työnkuvani on melko laaja, sisältäen erilaista luovaa hommaa, kuten kuvien ja videoiden kuvaamista sekä editointia, nettisivujen päivittämistä, somejulkaisujen suunnittelua ja toteutusta, sekä mainosten tekoa, myyntiä ja asiakkaiden kontaktoimista. Olen myös tehnyt ihan perus asiakaspalvelua, mikä on tuntunut tosi kivalta ja freesiltä nyt kun viime kesän asiakaspalvelutyön yliannostuksesta on vihdoin selvitty.

Opiskelun suhteen motivaatio on ollut koko kevään ajan totaalisen kadoksissa, kuten olen täällä jo aiemminkin maininnut. Vaikka koenkin olevani oikealla alalla, enkä ole päivääkään katunut koulutusvalintaani, ovat kurssit viime aikoina toistaneet vähän liikaa itseään, ja olen alkanut ihan tosissani jo odotella valmistumista. Onneksi syksyllä odottaa vaihto Ranskassa, mikä tuo varmasti vaihtelua ja lisämotivaatiota opintoihini.

Suvi Myllymäki (3)

IHMISSUHTEET?

Olen viime aikoina kokenut ihan valtavaa kiitollisuutta ystävistäni. Kuulostaa todelliselta kliseeltä, mutta olen ihan oikeasti todella todella onnekas, kun olen onnistunut muodostamaan niin tiiviitä ja kestäviä ihmissuhteita ympäri Suomen. Aina löytyy joku, joka tukee vaikean paikan tullen, jakaa kokemukset kanssani, iloitsee puolestani ja on valmis varjelemaan salaisuuksiani. Kaikille ystävilleni en ehdi antaa niin paljon ajastani kuin haluaisin, mutta uskon teidän tietävän tekeväni parhaani. Olette rakkaita. ❤️

MATKUSTELU?

Käytiin viime kuussa parhaan ystäväni kanssa Barcelonassa, ja rakastuttiin kyseiseen kaupunkiin ihan täysin. Tällä hetkellä suunnitteilla on parin yön mittainen Tallinna-visiitti äidin kanssa, kunhan saan kevään viimeisetkin kouluhommat pois alta. Kesällä olisi tarkoitus toteuttaa roadtrip ihan täällä Suomen rajojen sisällä, ja nauttia kotimaan maisemista ennen syksyllä koittavaa maisemanvaihdosta.

Fresh start - Suvi Myllymäki 2

Kuvat: Anette

HARRASTUKSET / HYVINVOINTI?

Jossakin postauksessa taisin aiemmin mainita, että vanha kunnon juoksukipinä olisi ihana kaivaa taas talven jäljiltä esiin, ja niin on muuten todellakin tapahtunut! Kuivien katujen ja lämmenneiden ilmojen myötä lenkkitossu on kulkenut niin kevyesti, että taidanpa tänä kesänä ilmoittautua puolimaratonille taas muutaman vuoden tauon jälkeen.

Tänään tulee päätökseen myös rengastrapetsikurssi, joka on ollut ihan huippu! En todellakaan osannut pari kuukautta sitten (silkkaa uteliaisuuttani kurssille ilmoittautuessani) odottaa, että hurahtaisin hommaan näin totaalisesti. Aion todellakin osallistua myös jatkotunneille nyt kun alkeiskurssi on paketissa.  

MITÄ ODOTAT?

Voi näitä on niin paljon… Vappua, juhannusfestareita, Ed Sheeranin keikkaa, Ruisrockia, Tallinnan reissua äidin kanssa, vaihtoon lähtöä, grillailua ja rentoa kesähengailua terdellä, synttäreitä, kesäiltoja Helsingissä (erityisesti Löylyssä), uimista, äidin viisikymppisiä, valoisia kesäöitä… Tähän aikaan vuodesta on aina niin paljon kaikkea kivaa edessä. <3

BACK ON TRACK

Mitä kuuluu juuri nyt - Suvi Myllymäki

Heippa kaikki ja lämpimästi tervetuloa uuteen blogikotiini! Ajatus blogin siirtämisestä WordPressille syntyi jo kauan sitten, mutta tähän urakkaan ryhtyminen tuntui niin ylitsepääsemättömän suurelta haasteelta, että homma lykkääntyi. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan, (melkein) valmiin blogin kanssa, muutama harmaa hius sekä tärkeä oppi rikkaampana. Jälleen sain ilokseni huomata, että mitkä tahansa ongelmat saa ratkaistua, kunhan vain tahtoa ja innostusta riittää, ja asioihin jaksaa tarpeeksi perehtyä.

Suvi Myllymäki Mitä kuuluu juuri nytKuvat: Ira H

Parin kuukauden hiljaiselon jälkeen ideoita ja motivaatiota on ehtinyt kertyä vaikka millä mitalla, ja pää suorastaan pursuaa postausaiheita. Ulkoasumuutoksen ohessa halusin myös vähän uudistaa blogini sisältöä ja aihepiirejä. Jatkossa aion siis keskittyä täällä enemmän hyvinvointiin; jakaa treeni-inspistä ja ruokavinkkejä sekä puhua kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin sekä tasapainon puolesta. Haluan tarjota raikasta, inspiroivaa ja energistä sisältöä seuraajilleni, ja ottaa myös videot osaksi somesisältöjäni. Uskon, että mulla on paljon annettavaa tämän uuden aluevaltauksen tiimoilta!

Vanhalla tutulla osoitteella suvimyllymaki.com mennään siis edelleen, mutta jos oot esimerkiksi tallentanut blogin aikaisemmin kirjanmerkkeihisi nouw-alkuisella osoitteella, vaihdathan nyt tilalle tämän osoitteen, jotta pysyt kartalla uusimmista postauksista! Toivottavasti tekin ootte yhtä innoissanne uusista tuulista kuin allekirjoittanut täällä, palataan uuden postauksen merkeissä heti huomenna! ❤️ 

KUNNIANHIMOSTA, KOULUTUSPAINEISTA JA HUKASSA OLEMISESTA

Juttelin hetki sitten ystäväni kanssa siitä, kuinka hänestä tuntuu kuin muiden elämässä tapahtuisi jatkuvasti, kun taas itse vain junnaa päivästä toiseen paikallaan. Kaverit saavat uusia työpaikkoja, aloittavat unelmiensa kouluissa ja saavuttavat upeita mahdollisuuksia. Somepäivitykset täyttyvät skumpan kilistelystä uuden duunin johdosta ja läksiäisjuhlista kaukomaille, ja kaikilla tuntuu olevan selkeä suunta elämässään. Vaikka ystävien puolesta kokeekin vilpitöntä onnea ja ylpeyttä, tulee väistämättäkin tunne siitä, että tässä pitäisi itsekin olla menossa kohti jotain suurempaa ja merkittävämpää. Pystyin todellakin samaistumaan noihin ajatuksiin ja tunnistamaan fiilikset omasta elämästäni muutaman vuoden takaa, ja aihe herättelikin mussa yllättävän paljon ajatuksia.

Olen muutamaankin otteesen ollut elämässäni risteyskohdassa, jossa ei todellakaan tiedä mihin suuntaan lähtisi, ja tuntee olevansa hukassa ja epäonnistunut. Kun lukion jälkeen päätin pitää välivuoden opinnoista ja keskittyä työntekoon, päädyin yllättäen parin kuukauden ajaksi työttömäksi. Vaikka kyse oli vain muutamasta viikosta, eikä työsuhteen päättyminen johtunut minusta, tunsin itseni luuseriksi. Kaksi kuukautta tuntui ikuisuudelta, ja jokainen ”valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun” -viesti tuntui musertavalta.

”Kun muut ympärilläni viihtyivät uusissa kouluissaan, saivat uusia ystäviä ja nauttivat opiskelijabileistä, en voinut olla miettimättä mikä minussa on vialla, kun en tunne samoin.”

Samantyyppisiä fiiliksiä koin myös silloin, kun olin juuri päässyt kovan työn tuloksena sisään yliopistoon ja sain harmikseni huomata, ettei kyseinen ala ollutkaan minua varten. En viihtynyt koulussa, olin jatkuvasti stressaantunut, enkä onnistunut löytämään samanhenkisiä ihmisiä ympärilleni. Kouluun lähteminen alkoi tuntua ylivoimaisen vaikealta, ja seuraavan päivän luennot alkoivat ahdistaa jo edellisenä iltana. Olin haaveillut näistä opinnoista niin pitkään, etten ollut edes miettinyt muita mahdollisia urapolkuja. Olin aivan hukassa, enkä uskaltanut kertoa tuntemuksistani kellekään, enhän halunnut myöntää asiaa edes itselleni. Kun muut ympärilläni viihtyivät uusissa kouluissaan, saivat uusia ystäviä ja nauttivat opiskelijabileistä, en voinut olla miettimättä mikä minussa on vialla, kun en tunne samoin.

 

Unelmien jahtaaminen, intohimoduunin tekeminen ja täysillä kohti tavoitteita painaminen ovat tämän hetken suurimpia trendejä. Blogeissa, podcasteissa ja lehtiartikkeleissa korostetaan kunnianhimoa ja kehotetaan kurkottamaan kuuhun. Kaikki tuntuvat olevan jatkuvasti hyppäämässä uusiin haasteisiin, työstämässä mielenkiintoisia projekteja ja perustamassa yrityksiä. Tämä kaikki on kuitenkin pitkälti vain somen aiheuttamaa harhaa siitä, että jotain suurta ja upeaa tapahtuisi koko ajan. Tavallisesta arjesta harvemmin tehdään kovin näyttäviä postauksia, ja someen pääsevät ne suurimmat onnistumiset sekä saavutukset. Kun näitä juttuja sitten lueskelee kotisohvalta käsin, eikä itse ole vähään aikaan tehnyt mitään uutta tai kovinkaan ihmeellistä, saattaa alemmuudentunne hiipiä takaraivoon.

”Tämä kaikki on kuitenkin pitkälti vain somen aiheuttamaa harhaa siitä, että jotain suurta ja upeaa tapahtuisi koko ajan.”

Ystäväni josta aiemmin mainitsin, viihtyy nykyisessä työpaikassaan oikein hyvin, joten miksi kiirehtiä kohti uudistuksia, jos on oikeasti tyytyväinen elämäänsä juuri näin? Yhteiskunnan oletukset ja odotukset painostavat hakemaan kouluun ja suuntaamaan jatko-opintoihin mahdollisimman pian, mutta mitä jos mikään koulutusohjelma ei tunnukaan omalta? Olen vahvasti sitä mieltä, että kouluun ei kannata kiirehtiä, jos sitä itselle sopivaa alaa ei ole vielä löytynyt. On ihan turha lähteä opiskelemaan jotain vain siksi, että niin kuuluu tehdä. Elämälle ei ole määritelty ikärajoja. Kukaan ei vaadi sinulta maisterin papereita tiettyihin ikävuosiin mennessä, ei naimisiinmenoa, lapsia eikä johtajan pestiä. Jos olet tällaisia aikarajoja itsellesi joskus asettanut, kannattaa ne unohtaa nyt heti.

Itseään ja omaa elämäänsä on ihan turha verrata muihin. Jokaisella on omat lähtökohtansa, haasteensa ja taistelunsa. On myös ihan okei, ettei aina tiedä mihin suuntaan seuraavaksi kääntyisi, mitä unelmia lähtisi tavoittelemaan ja mikä urapolku olisi itselle se oikea. Jokainen on välillä vähän – tai vähän enemmänkin – hukassa. Tällainen itsetutkiskeluvaihe on kuitenkin tärkeä osa prosessia, matkalla kohti oman jutun löytymistä. Sitä odotellessa voit keskittyä nauttimaan täysillä arjestasi ja siitä, mitä teet juuri nyt.

”Elät todennäköisesti jo nyt unelmiesi elämää, jos katsotaan vuosi tai pari taaksepäin.”

Puhun itsekin blogissani unelmien tavoittelusta ja itseensä uskomisesta, ja pyrin motivoimaan ihmisiä puskemaan kohti tavoitteitaan ja tekemään elämästään sitä parasta mahdollista. Haluan kuitenkin korostaa myös sen jokapäiväisen arjen tärkeyttä, siitä nauttimista ja sen arvostamista. Elät todennäköisesti jo nyt unelmiesi elämää, jos katsotaan vuosi tai pari taaksepäin. Teet sitä työtä, josta aiemmin haaveilit, opiskelet unelmiesi alaa, olet saavuttanut toivomasi taloudellisen tilanteen tai muuttanut haaveilemaasi asuntoon. Välillä on hyvä vain elää hetkessä ja nauttia siitä mitä jo on, miettimättä jatkuvasti mitä seuraavaksi?.

THROWBACK THURSDAY: ASUKUVIA VUOSIEN TAKAA

Aina kun joku kysyy, milloin olen aloittanut bloggaamisen, onnistun antamaan vastaukseksi vain jotain todella epämääräistä. Ensimmäisen blogini muistan perustaneeni jo yläasteella, mutta sitä upeaa luomusta ei (luojankiitos) taida olla enää missään nähtävillä. Vuosien mittaan olen jatkanut bloggailua eri osoitteissa – välillä aktiivisemmin, välillä harvemmin. Suurimman osan ajasta blogini on kulkenut nimellä Suvi Saila Maria, mutta muistuupa mieleeni sellainenkin aika, kun blogini nimi oli Fruitcandy (??) ja muistan saaneeni nimestä silloin jopa kehuja. Äitini sanoja lainaten: Kuulostaa ihan pornotähden taiteilijanimeltä…

Koska blogiharrastus on ollut osa elämääni jo vuosien ajan, on myös kuvamateriaalia tallentunut näiden vuosien varrelta ihan mukavasti, ja vanhojen kuvien pariin palaaminen tänä päivänä nostaa pintaan jos jonkinlaisia tunteita. Naurattaa, nolottaa, suorastaan hävettää – mutta päällimmäisenä on kuitenkin onnellinen ja helpottunut fiilis siitä, kuinka pitkälle noista ajoista ja tuosta nuoresta tytöstä onkaan tultu.

Asukuvat ovat olleet muoti- ja lifestyleblogien suola jo iät ja ajat, ja paljon on muuttunut niistä ajoista, kun peilin kautta järkkärillä (parhaassa tapauksessa salamalla) napsaistiin kuvat päivän asusta ja läväytettiin ne suoraan blogiin, ilman sen kummempaa käsittelyä. Tässä postauksessa jaan kanssanne muutamia asukuviani vuosien takaa, nyt vähän jännittää!

1. Viaton hymy kasvoilla poseeraan kotipihamme metsikössä. Kameran takana tietysti pikkuveljeni – vakiokuvaajani tuohon aikaan. Muistan tämän kuvan vieläkin kuin eilisen, sillä se keräsi tuolloin ennätysmäärän kehuja ja kommentteja, erityisesti upean asuni ansiosta! 😀

2. Samalla viattomalla ilmeellä mennään tässäkin, kuten myös kädet tyylikkäästi taskuissa. Maassa näyttäisi olevan lunta, mutta siitä huolimatta olen nähnyt parhaaksi vaihtoehdoksi hillua kuvissa pelkkä toppi päällä…

1. Ainakin meidän kaveriporukassa bleiserit oli jossakin vaiheessa the juttu, ja niitä piti löytyä kaapista mahdollisimman laaja valikoima. H&M oli ihan ykkösmesta löytää parhaat bleiserit, ja varsinkin viikonloppuisin bilettämään lähtiessä juuri tuollainen lyhyen mallinen ja istuva bleiseri oli ihan must.

2. Siis APUA tämä muokkaus! Filttereiden esi-isä aka Picasan ”Vaihdon käsittely” -ominaisuus, jolla kaikki kuvat oli tapana muokata vihertävän keltaisiksi. Kuvassa näkyvä raitapaita oli muuten mun lemppari vuosien ajan, ja käytin sen ihan loppuun.

Omistetaanko hetki näille kouluaamujen peiliselfieille, tuolle puhelimenkuorelle sekä noille rannekoruille ja sormuksille, jotka oli löydyttävä kädestä joka ikinen päivä. Tuo oli muuten sitä aikaa, kun kerran erehdyin kokeilemaan vähän tummempaa sävyä hiuksissa, ei kovinkaan hyvällä menestyksellä. Kyllä se blondi vaan on mun juttu.

1. Yhdessä vaiheessa mun lempparijuttu pukeutumisessa oli ehdottomasti huivit. Hamstrasin niitä kaikissa mahdollisissa väreissä, kuoseissa ja materiaaleissa. Mitä muhkeampi, sen parempi. Enää en osaisi kuvitella käyttäväni huiveja muuten kuin ulkovaatteiden kanssa talvipakkasilla.

2. Vanhan ala-asteeni rappusilla kuvaamassa. Mitäköhän mun hiuksille on tapahtunut… Ydinräjähdys maybe?

Muistan olleeni äärimmäisen ylpeä tästä kuvasta, tämä oli mielestäni jotenkin niin cool. Voi sitä tuubihuivien kulta-aikaa… Mutta mikä tuo naaman blurraus oikein on?!

1. En välttämättä enää tänä päivänä yhdistäisi samaan asuun bleiseriä, valkoisia farkkuja ja neonvärisiä tennareita…

2. Paljastus: Käytin noita kenkiä tasan tuon ainoan kerran, jonka jälkeen totesin, ettei noin korkeilla koroilla todellakaan pysty kävelemään. Yllättävää, että olen tässäkin kuvassa juuri horjahtamaisillani…

Nyt aletaan tulla jo pikkuisen lähemmäs nykyhetkeä. Valkoiset/vaaleat farkut ovat selkeästi olleet mun juttu.

No nyt näyttää jo siltä, että voisin käyttää samoja asuja edelleen, hieman muunneltuina kylläkin. Jälkimmäisen kuvan pörrötakki löytyy edelleen kaapista, joten täytyykin vetäistä se joku päivä taas päälle ja stailata tähän päivään sopivaksi.

 

Minultahan eivät kuvat arkistoista lopu, joten haluaisitteko nähdä tämäntyyppisiä postauksia vielä lisää? Ajattelin myös, että voisin kerätä vaatekaapin helmet yhteen ja yrittää luoda näitä vanhoja lookeja uudelleen, vastaamaan enemmän tämänhetkistä tyyliäni. Miltäs kuulostaisi?

 

SE LEMPEÄMPI VIHERSMOOTHIE

Pääsin sisään vihersmoothieiden maailmaan vasta muutamia kuukausia sitten. Olin aina ajatellut, että vihersmoothie on yhtä kuin kitkerä kaalinmakuinen pirtelö, mutta väärässä olin. Kunhan vain löytää itselleen sopivan reseptin ja hyvät mittasuhteet ainesosille, saa aikaan erittäin raikkaan, mutta maistuvan lopputuloksen. Nykyään nimenomaan vihersmoothie tuleekin napattua matkaan aamulla kouluun lähtiessä, tai pyöräytettyä kiireisen päivän välipalaksi.

Tässä tulee siis mun luottoresepti, joka on lähes päivittäisessä käytössä. Tästä on hyvä lähteä liikkeelle, jos vihreät smoothiet eivät ole vielä tulleet tutuiksi, ja liian ”vihreä” maku arveluttaa.

Lempeä vihersmoothie:

Pakastemangoa

Pakastettua banaania

Tuoretta pinaattia tai lehtikaalia

Kurkkua

Sitruunamehua

Kauramaitoa

 

Makeamman vihersmoothien salaisuus ovat ehdottomasti mango ja banaani, jotka tuovat sopivaa vastapainoa pinaatille/lehtikaalille, ja sitruunan mehusta saa kivasti kirpeyttä. Jos vihersmoothie on täysin uusi tuttavuus, kannatta aloittaa hyvin pienellä määrällä vihreää, ja pikkuhiljaa lisäillä sitä oman maun mukaan. Mulla on tapana pitää valmista smoothieta vielä hetken pakastimessa ennen nauttimista, jotta se on varmasti tarpeeksi kylmää ja raikasta.

Nautinnollisia smoothiehetkiä!

PELOTTAVA PULLOJENPALAUTUS JA KADONNUT KOULUMOTIVAATIO // MIKSI?!

Miksi luulin, että onnenkeksi-emoji esittää hiekkadyyniä?

Miksi elin viime kesään asti siinä uskossa, että suppailu on äärimmäisen vaikeaa ja suunnilleen yhtä haastavaa kuin surffaaminen, ja että about jokainen ensikertalainen putoaa laudalta veteen?

Miksi luulin ala-asteella, että muun muassa kirjoitetaan muummoassa?

Miksi onnistun aina kiehauttamaan aamupuurot kattilan reunojen yli?

Miksi pullojen palauttaminen on niin ahdistavaa? Pelkään aina ihan suunnattomasti, että kone menee jostain syystä jumiin ja taakseni kertyy jäätävä jono kiireisiä ja turhautuneita ihmisiä? Pakoilen ja siirrän vastuuta tässä asiassa aina viimeiseen asti, tai nappaan kaverin mukaan henkiseksi tueksi pullojenpalautusreissulle…

Miksi +5 ja +20 lämpöasteen ero tuntuu paljon suuremmalta kuin -5 ja -20? Siis miettikää, pukeudut pakkasella jokatapauksessa suurinpiirtein samoihin kuteisiin, kun taas +5 ja +20 asteen pukeutumisessa on suuri ero, sillä +20 on meille suomalaisille jo täysin kesäkeli.

Miksi jään aina miettimään, kirjoitettiinko kiitos thankyou vai thank you?

Miksi hanskat, ponnarit sekä pinnit ovat aina hukassa?

Miksi ajatus kulkee parhaiten aina aamuisin, ja illalla aivoni eivät enää pysty mihinkään järkevään?

Miksi onnistun aina jättämään lasinpyyhkijät päälle sammuttaessani auton, ja kun seuraavaksi sen käynnistän, pyyhkijät heittävät kaikki lumet sisälle autoon avoinna olevasta ovesta?

Miksi on aina niin vaikeaa valita, minkä värisen kukkakimpun ostaisi. Jumitan kaupassa kukkien kohdalla ikuisuuden ja vekslaan edestakaisin. ”Jos viime kerralla ostin valkoisia, pitäisikö nyt ottaa nuo keltaiset? Vai onko keltainen vielä vähän turhan keväinen, ehkä otan sittenkin nuo vaaleanpunaiset. Tai kuitenkin vaan ne valkoiset…?”

Miksi mua vastaan ajoi mopoilija revityissä farkuissa kaameilla pakkasilla?

Miksi mun koulumotivaatio on näin kadoksissa? Voisin väittää, etten ole koskaan aiemmin ollut näin epämotivoitunut opintojeni suhteen, ja kaikki muu tuntuu tällä hetkellä kiilaavan prioriteettilistalla kouluhommien ohitse…

Miksi jengi pelkäsi nuorempana ensimmäisten stringien ostoa ihan hulluna, ja salaili asiaa vanhemmiltaan? Stringit piti pestä itse salassa, ettei niitä joutunut viemään koko perheen pyykkikasaan muiden kauhisteltavaksi.

Miksi soitan edelleen aina äidilleni, kun tarvitsen apua jossakin asiassa, vaikka kyseiseen tilanteeseen saisi mahdollisesti nopeammin ja kattavamman vastauksen esimerkiksi googlettamalla?

Miksi äiti kuitenkin lähes aina osaa vastata näihin kysymyksiini, koski asia melkeinpä mitä tahansa? Paitsi teknisiä tai digitaalisia hommia, niissä se on aina ihan pihalla…

Miksi mun takareidet on aina ihan jumissa, vaikka venyttelen huolellisesti melkeinpä jokaisen treenin päätteeksi?

Miksi haaveilin pienenä valkoisesta pitkäkarvaisesta kissasta, jonka nimeksi olisin antanut Pamela?

Miksi mulle on alkanut viime aikoina tulla jatkuvasti puheluita Irlannista sekä Hollannista? Olen estänyt jo ainakin neljä eri numeroa. Tähän asti olen aina säästynyt jopa puhelinmyyjiltä, joten ilmeisesti numeroni on nyt vuotanut jonnekin todella hämärille listoille…

Kuvat: Äiti <3

TAMMIKUUN KIITOLLISUUSPÄIVÄKIRJA

Tammikuun viimeinen päivä. Jotenkin kummallisesti tuntuu, kuin tämä kuukausi olisi kestänyt ikuisuuden. Hassua, sillä yleensä aika kuluu niin nopeasti ja kuukaudet vain vilisevät silmissä. Toisaalta, tammikuu on yksi suosikkikuukausistani, joten ihan hyvä vaan, että siitä on ehtinyt nauttia kunnolla.

Aloin vuoden alusta kirjoittaa säännöllisesti kiitollisuuspäiväkirjaa, ja vitsi miten hyväksi päätökseksi se onkaan osoittautunut! Iltaisin olen pysähtynyt hetkeksi viime syksyn Espanjanreissulta ostamani vihkosen ääreen ja listaillut ylös asioita, joista olen kuluneena päivänä ollut erityisen kiitollinen. Ja miten ihanaa onkaan huomata, että vaikka päivä olisi tuntunut kuinka nihkeältä ja ankealta tahansa, löytyy siitä aina jotain, mistä olla kiitollinen. Kun nyt selailin kuukauden mittaan täyttyneitä sivuja läpi, nousi väkisinkin hymy huulille.

Ajattelin raottaa päiväkirjani sivuja teillekin ja jakaa muutamia juttuja, joista olen tammikuun aikana kokenut kiitollisuutta.

 

Tammikuussa olen ollut kiitollinen…

punaisista poskista ulkona reippailun jälkeen

kolmen tunnin kahvittelusta ystävän kanssa

isovanhemmista

kuvissa näkyvästä mummun tekemästä villapaidasta

musiikista, joka saa ihon kananlihalle

yökyläilystä serkusten kesken

Tafferin vetoremmeistä salilla

ystävästä, joka tekee spagettia ja jauhelihakastiketta pahimpaan nälkäkiukkuuni

omasta kodista, jossa on niin äärimmäisen hyvä olla

äidin tekemästä lasagnesta

jalkojen alla narskuvan lumen äänestä

Oatlyn iKaffe kauramaidosta

pikkuserkusta, joka tuntuu ihan pikkusiskolta

siitä, kun vakkarihuoltoasemalla auto tullaan tankkaamaan puolestani

ystävästä, jonka kanssa voi yhdessä pohtia sitä, kuinka miehet ovat paskoja 😀

uudesta kokovartalopeilistä, joka oli roikkunut ostoslistalla ikuisuuden

lumeen peittyneistä puista

työstä, jollaisesta olen unelmoinut vuosien ajan

ystävästä, joka tuo mulle banaanin kouluun sillä hän tietää, että unohdin kuitenkin eväät

Suomessa asumisesta ja upeista talvipäivistä

ihan huipputyypeistä meidän luokalla

loputtomista naurukohtauksista vedet silmissä

<3

KARKASIN KOTOA JA PELKÄÄN MIKROA – NÄITÄ ET TIENNYT MINUSTA

Leikin koko lapsuuteni vain ”poikien leluilla”, sillä kasvoin kolmen pojan kanssa. Tutuiksi tulivat beybladet, turtlesit ja diabolot. Barbieilla tai muilla nukeilla en leikkinyt juuri koskaan, ja laatikolliset nukenvaatteita ja muita härpäkkeitä saivat pölyttyä kaapeissa. Kirkonrotan, lipunryöstön ja muiden pihapelien parissa saatettiin viettää helposti useita tunteja, ja muistelenkin lapsuusvuosiani suurella lämmöllä.

Olin ennen todella herkkä kofeiinille. Kerran lukiossa koeviikkostressin ja äärimmäisen väsymyksen painaessa päälle, päädyin kokeilemaan kaikkea mahdollista pysyäkseni hereillä aina parvekkeella lukemisesta lähtien. Kun mikään ei tuntunut tehoavan, päätin turvautua energiajuomaan (elämäni ensimmäisen ja ainoan kerran). Kroppani ei kestänyt kofeiinia ollenkaan, ja juoma aiheutti mulle vain ylienergisen ja sekavan olon, jota seurasi järkyttävä pahoinvointi sekä krapulan kaltainen tunne jäätävine sydämentykytyksineen. Kun myöhemmin aloin totuttaa itseäni kahviin, sain myös siitä aluksi samankaltaisia oireita. Nykyään kahvia tulee kuitenkin litkittyä monta mukillista päivässä ilman minkäänlaisia ongelmia.

Sanon ratikkaa aina vahingossa metroksi. Terkut Raumalta!

En ikinä seiso käynnissä olevan mikron edessä, sillä pelkään sieltä tulevan säteilyn vaikuttavan negatiivisesti hedelmällisyyteen. Pliis sanokaa etten ole ainoa…

Sain yläasteella aina kotitaloudesta arvosanaksi kympin, vaikka olin todellisuudessa täysin avuton keittiössä. Opettajaamme tuntui kiinnostavan enemmän se, miten kauniisti jaksoi koristella vihkonsa erilaisilla lehtileikkeillä ja söpöillä piirroksilla.

Vaikka olin kaikinpuolin rauhallinen lapsi ja teini, sain koulussa kymppejä enkä koskaan joutunut jälki-istuntoon, mahtui munkin teini-ikääni joitakin harha-askelia. Päädyin karkaamaan yhtenä kesänä suutuspäissäni kotoa, ja onnistuin olemaan poissa kolme päivää ennen kuin vanhempani löysivät mut. Kun olinpaikkani sitten viimein paljastui, vanhempani olivat tietysti entistäkin vihaisempia, ja jouduinkin sitten elämäni ensimmäiseen ja ainoaan kotiarestiin. Pahintahan tässä oli tietysti se, etten päässyt juhannuksena bilettämään…

Suhtaudun teepussien mukana tuleviin mietelauseisiin äärimmäisellä vakavuudella, ja onnistun aina löytämään niistä juuri siihen hetkeen sopivan merkityksen. Avaan teepussin joka kerta suurella jännityksellä ja odotan, mitä sillä onkaan minulle kerrottavana tänään.

Luettelen aina pitkät listat ominaisuuksista, joita haluan mieheltä, mutta kun joku lopulta täyttäisi kaikki nämä kohdat, en kuitenkaan kiinnostu. Ne tyypit joihin olen lopulta ihastunut, ovat olleet jotain aivan muuta, ja listani kohdista on toteutunut hyvällä tuurilla ehkä yksi.

Koen krapulassa lähes poikkeuksetta järkyttäviä morkkiksia ja ahdistuksia, vaikken oikeasti olisi tehnyt mitään tyhmää. Muun muassa tämän takia mun tulee nykyään juotua alkoholia todella harvoin, ja koenkin olevani onnellisimmillani juuri silloin, kun vietän viikonloput rauhassa kotona rentoutuen. Rakastan herätä aamulla aikaisin ja pitää kiinni selkeästä unirytmistä, joten kotihengailu on myös siksi mulle se mieluisin vaihtoehto.

Mun on tosi helppo puhua seksistä ja seksuaalisuudesta, enkä koe näitä asioita mitenkään kiusallisiksi puheenaiheiksi esimerkiksi kaveriporukassa. Näistä jutuista pitäisi mielestäni puhua enemmänkin, ja erityisesti uskaltaa avautua aiheeseen liittyvistä ongelmista ja epävarmuuksista. Vertaistuesta ja kokemusten jakamisesta olisi varmasti monelle huomattava apu yksin murehtimisen sijaan.

Olen todella tarkka siitä, minne uskallan pysäköidä autoni. Lievästi sanottuna säntillinen isäni on saanut mutkin pelkäämään erityisesti lapsiperheiden autojen viereen pysäköimistä, sillä lapset saattavat availla ovia miten sattuu. Tästä multa löytyy itseasiassa ihan omakohtaistakin kokemusta, ja mun auton voikin bongata aina sieltä parkkipaikan perimmäisestä nurkasta.

Melkeinpä mun koko suku isovanhempia ja serkkuja myöten asuu ihan kävelymatkan päässä. Tästä olen todella iloinen ja kiitollinen, ja esimerkiksi viime kesänä Helsingissä asuessani kaipasin erityisesti isovanhempieni luona hengailua.

UUSI TYÖ JA ENSIMMÄINEN TATUOINTI – MIELESSÄ JUURI NYT

Just nyt tuntuu olevan suunnilleen miljoona rautaa tulessa. Lyhyen ajan sisään on ehtinyt tapahtua paljon, ja moni asia on loksahtanut kohdilleen. Juuri kun ehdin päivitellä täällä sitä, kuinka mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut ja elämä on ollut vaan sitä tavallista arkea, alkoikin ylläri ylläri heti tapahtua ihan toden teolla. Hetki sitten suunnitelmat olivat tämän vuoden osalta vielä totaalisen auki, mutta nyt alkaa olla jo melkoisen selvät sävelet. Ja se jos mikä tekee tällaisen ikuisen suunnittelijan olon todella levolliseksi ja huojentuneeksi.

Tekemistä on paljon ja moneen eri paikkaan pitää keritä venymään, mutta kaikki meneillään olevat jutut ovat todella mielekkäitä. Fiilis onkin super motivoitunut ja inspiroitunut, ja olen niin valmis laittamaan kunnon draivin päälle! Hyvällä aikataulutuksella, to do -listojen huolellisella seuraamisella ja riittävästä vapaa-ajasta huolehtimalla tästä tulee varmasti parempi kuin hyvä!

Nyt heitetään kehiin pienet päivittelyt siitä, mitä kaikkea pyörii mielessä tänä tammikuisena torstaina.

Päällimmäisenä mielessä on uuden duunin starttaaminen. Aloitin siis tällä viikolla uudessa työpaikassa, enkä ole varmaankaan ikinä ollut näin innoissani yhdestäkään työstäni. Tuntuu ihan hullulta, että nyt voin oikeasti sanoa tekeväni mun unelmaduunia. Kaikki tapahtui niin nopealla aikataululla, etten oikein itsekään meinannut pysyä perässä. Nyt ollaan kuitenkin menossa kohti uusia haasteita, intoa ja ideoita täynnä. Kerron tästä varmasti vielä myöhemmin lisää, mutta sen verran voin paljastaa, että tämä tulee varmasti vaikuttamaan myös blogin sisältöihin positiivisella tavalla!

Vietin viikonlopun Tampereella, ja vitsit miten inspiroitunein fiiliksin palasinkaan kotiin! Vaihdettiin Aneten kanssa ajatuksia muun muassa tulevaisuudensuunnitelmista, haaveista, somesta ja työkuvioista. On ihan mahtavaa, miten avoimet välit meillä on ja kuinka voidaan puhua kaikista näistä asioista suoraan ja pyytää apua toinen toisiltamme (okei lähinnä minä tarvitsen Aneten apua hahah), ja aina voi olla varma siitä, että toiselta saa tukea ja tsemppiä. Voi kun vielä asuttaisiin tän tyypin kanssa samassa kaupungissa ja voitaisiin yhdessä hoitaa duunihommat ja pallotella ideoita päivittäin… <3

Karsin muutama päivä sitten rankalla kädellä puhelimestani turhia sovelluksia. Alunperin tarkoitus oli hankkiutua eroon vain snapchatista, mutta lopulta samassa rytäkässä saivat lähteä myös jodel, facebook, muutama vähemmälle käytölle jäänyt kuvanmuokkausohjelma, yle areenat sun muut suoratoistopalvelut sekä tinder. Lisäksi kytkin vielä instagramin ilmoitukset pois päältä niin, että näen ne ainoastaan avatessani sovelluksen. Ja ai että miten raikas olo tästä tulikaan! Tarkoitus on siis muuttaa omaa somekäyttäytymistä ”tehokkaampaan” suuntaan ja keskittyä olennaiseen. Tästä voisinkin kirjoitella vielä myöhemmin ihan oman postauksensa.

Haluaisin monipuolistaa treenikalenterini sisältöä ja kokeilla uusia juttuja liikunnan suhteen. Viime aikoina on tullut rehkittyä niin ahkerasti perinteisen salitreenin parissa, että nyt kaipaisin sen rinnalle myös esimerkiksi erilaisia kehonhuollon muotoja, joogaa ja ryhmäliikuntatunteja. Juoksukipinäkin olisi kiva kaivaa jostain taas takaisin, kunhan säät tästä vähän lämpenisivät. Monipuolisuus pitää mielenkiinnon ja motivaation yllä.

Päätin muutama päivä sitten, että olen vihdoin valmis ottamaan ensimmäisen tatuointini. Idea siitä on pyörinyt mun mielessä jo vuosia, mutta olen halunnut olla täysin varma siitä, että tämä on juuri se oikea. Odotin myös erästä tiettyä hetkeä voidakseni ottaa sen, ja nyt aika on vihdoin koittanut! Enää pitäisi päättää, mistä varaan ajan.

Videoiden kuvaaminen on houkutellut viime aikoina poikkeuksellisen paljon. Oli niin siistiä tehdä uusi aluevaltaus, mutta kynnys on jotenkin niin valtava. Ideoita kyllä riittäisi vaikka muille jakaa, mutta kun toiveena olisi tietysti tuottaa hyvää ja laadukasta sisältöä, on oma tekninen kalusto sekä taidot vielä täysin olemattomat. Editoinnin opetteluun täytyisi uhrata hurjan paljon aikaa, ja mahdollisia kamerahankintoja tulisi miettiä ihan kunnolla ajan kanssa asiaan perehtyen. Ehkä senkin aika vielä koittaa!