TAKAISIN SUOMESSA

Takaisin Suomessa - Suvi Myllymäki

Mä olen kotona. Olen ollut jo kohta kaksi viikkoa, mutta koska halusin yllättää perheeni ja ystäväni, uskallan kirjoittaa tästä täällä vasta nyt. Nyt, kun viimeistenkin pimennossa pidettyjen kavereiden hämmästyneitä ilmeitä on käyty ihastelemassa. On tuntunut tosi oudolta olla vain hiljaa somessa, kun samaan aikaan elämässäni on tapahtunut niin paljon, ja on tehnyt mieli vain huutaa koko maailmalle, kuinka fiiliksissä olen kotiinpaluustani.

Mun matka Ranskassa tuli siis päätökseensä reilun kuukauden aiemmin kuin olin alun perin suunnitellut. Tunnemyrsky viimeisten viikkojen aikana on ollut ihan hullu; epävarmuutta, ahdistusta, jännitystä, helpotusta, murehtimista, ylpeyttä, onnea… Näitä nyt muun muassa. Tämän tytön pää on ollut niin sekaisin, ettei varmasti milloinkaan ennen.

Miksi palasin Suomeen - Suvi Myllymäki

 

MIKSI LÄHDIN KOTIIN? 

Monia varmasti mietityttää, miksi päätin lähteä kotiin jo nyt, mutta siihen on vaikea antaa mitään yksiselitteistä vastausta. Päätös lähtemisestä oli todella monen asian summa, joka vain yhtenä päivänä kärjistyi niin, etten nähnyt Ranskaan jäämistä enää järkevänä, tai edes mahdollisena vaihtoehtona. Lyhyesti sanottuna menin oma terveys edellä – sekä henkinen että fyysinen. Ihminen on monimutkainen kokonaisuus, jossa fyysiset oireet johtavat henkiseen pahoinvointiin, ja taas toisinpäin. Ei mulla siis mitään hätää ole, kaikki on kuitenkin päällisin puolin kunnossa, eikä mitään kamalaa ole tapahtunut. Lääkärissäkin on nyt käyty, ja asiat lähtevät varmasti tästä selkiytymään pikkuhiljaa. Mitään draamaa tai järkyttävää tapahtumaa mun lähtöön ei siis missään nimessä liittynyt.

 

”Ihminen on monimutkainen kokonaisuus, jossa fyysiset oireet johtavat henkiseen pahoinvointiin, ja taas toisinpäin.”

 

Vaihto-opiskelu Ranskassa - Suvi Myllymäki

MITEN MENEE NYT?

Perheen, ystävien ja sukulaisten luokse palaaminen on tuntunut niin hyvältä. Ja kuinka olinkaan kaivannut omaa kotiani, joka on toiminut turvapaikkanani jo pian seitsemän vuotta. Kotia, missä kaikki ympärilläni on minun, ja juuri kuten minä olen itse halunnut. Uuniomenan tuoksuiset kynttilät, rakkaat kaktusvauvat ja ikkunasta avautuva marraskuisen harmaa maisema, joka sekin näyttää nyt jotenkin erityisen kivalta kaikessa karuudessaan.

Ja hei, ne suomalaiset ruokakaupat – täytyykö niitä edes mainita? Jokainen ulkomailla asunut voi varmasti samaistua siihen, että meillä täällä Suomessa ruokakaupat ovat ihan omaa laatuaan sekä siisteydessään että valikoimansa laajuudessa. Myös koululle palaaminen tuntui tosi kivalta, erityisesti siksi, että oppariprojekti lähtee vihdoin kunnolla käyntiin. Opiskelumotivaatio ylipäätään tuntuu vihdoin kaivautuneen esiin kolostaan. Oli jo aikakin, sillä koko kuluneen vuoden kouluhommat ovat sujuneet enemmän tai vähemmän nihkeästi.

 

”Kun viime viikolla kokkailin keittiössäni pastaa ja jauhelihakastiketta ja itkin samalla onnesta, sain viimeistään varmistuksen siitä, että todella tein oikean päätöksen.”

 

Kuten jo ennen Ranskaan lähtöä täällä kirjoitin, mun arki Suomessa on niin mielekästä, ja olen elämääni täällä niin tyytyväinen, että lähtö ulkomaille tässä vaiheessa tuntui jopa vähän hassulta. Ja nyt kun kaikesta tästä on ollut muutaman kuukauden erossa, oma arki tuntuu entistäkin paremmalta, ja arvostus pieniäkin jokapäiväisiä asioita kohtaan on noussut huippuunsa. Kun viime viikolla kokkailin keittiössäni pastaa ja jauhelihakastiketta ja itkin samalla onnesta, sain viimeistään varmistuksen siitä, että todella tein oikean päätöksen. Olenkohan mä koskaan ollut näin onnellinen?

Vaihto-opiskelu Lyon

 

MIKSI LÄHTÖPÄÄTÖS OLI NIIN VAIKEA?

Nyt kun kotiinpaluusta on kulunut jo melkein kaksi viikkoa, mua melkeinpä naurattaa, miten isona askeleena pidinkään kotiin lähtöä, kuinka vaikealta siitä tuntui puhua ja kuinka jopa vähän häpesin koko asiaa. Kyse ei kuitenkaan ollut kuin muutamasta viikosta, olinhan joka tapauksessa palaamassa Suomeen vielä ennen joulua.

Ylivoimaisesti eniten kotiinpaluussa ahdistivat muiden mielipiteet. ”Sieltä se tuli maitojunalla kotiin””Eikö toi nyt noin lyhyttä aikaa siellä ulkomailla pärjännyt?” , ”Koti-ikävä taisi päästä yllättämään…” pelkäsin ihmisten kommentoivan. Olin myös valmistautunut siihen, että lähtöni syitä kyseenalaistettaisiin joka suunnasta. Mutta päinvastoin kaikki, joille olen lähtöni syitä vähänkin enemmän avannut, ovat olleet sitä mieltä, että ainoa oikea ratkaisu tilanteessani oli palata Suomeen.

 

”Hyvinvointi, onnellisuus ja mielenterveys – onko elämässä tärkeämpää? Jos näistä ei pidä huolta, ei missään muussakaan ole mitään järkeä.”

 

En oikeastaan ymmärrä, miksi ylipäätään jaksoin uhrata niin paljon ajatuksia muiden mahdollisille mielipiteille itsestäni. Minähän olen ainut, joka tähän elämääni ja arkeeni herää joka ikinen aamu. Eivät suinkaan kaverini, sukulaiseni, Lyoniin jääneet ystäväni, vanhat tuttuni, eivätkä varsinkaan täysin tuntemattomat someseuraajani. Se, että joudun toisinaan vastailemaan kysymyksiin siitä, miksi olen jo nyt Suomessa, on todella pieni hinta siitä, että saan itse olla onnellinen. 

Jotenkin kummallisesti koin kotiinlähdön pitkään luovuttamisena, mikä on oikeastaan ihan päätöntä. On nimenomaan rohkeutta uskaltaa toimia kuten itselleen kokee parhaaksi, muiden mielipiteistä välittämättä. Hyvinvointi, onnellisuus ja mielenterveys – onko elämässä tärkeämpää? Jos näistä ei pidä huolta, ei missään muussakaan ole mitään järkeä. Ja eikös nimenomaan sen pitäisi toimia kannustimena lähteä ulkomaille, että aina pääsee takaisin kotiin. 

Vaihto-opiskelu Ranska

Kuvat: Anette

Tuntuu niin vapauttavalta päästä taas päivittelemään somea tavalliseen tahtiin ja jakamaan ajatuksiani tänne blogiinkin. Juttelin aiheesta vähän myös mun Instagram Storyssa @suvisailamaria ja jaoin siellä myös muutamia videopätkiä, joissa yllätän kavereitani. Lisäsin sinne myös kysymysboksin, sillä vastailen mielelläni kysymyksiin vaihtoon tai oikeastaan ihan mihin vaan liittyen, ja olisi kiva päästä juttelemaan teidän kanssa. Myös toiveet vaihto-opiskeluaiheisiin postauksiin liittyen otan lämmöllä vastaan!

RAKAS PÄIVÄKIRJA…

Jos nyt oikein laskin, takana on tänään 75 päivää Ranskassa, edessä vielä 46. Yli puolenvälin siis mennään jo. Tarkoitus ei ollut todellakaan jättää blogia näin hiljaiseksi, mutta jotenkin se vain tapahtui. Ensimmäiset päivät ja viikot kaikki energia kului kämpän metsästykseen (asunto, jossa mun oli tarkoitus asua, osoittautuikin täydeksi katastrofiksi…), uusiin rutiineihin totutteluun ja vieraaseen maahan asettumiseen. Asuntoasia ratkesi lopulta, ja yhtäkkiä olikin hurahtanut jo niin monta viikkoa tänne saapumisesta, että tuntui vaikealta enää aloittaa. Oli tapahtunut jo niin paljon, ja olin ehtinyt kokea fiiliksiä niin laidasta laitaan, että niitä olisi ollut mahdotonta enää tiivistää yhteen blogipostaukseen. Olen kuitenkin kirjoittanut päiväkirjaa lähes päivittäin – osittain siksi, että haluan muistaa tämän kokemuksen vielä vuosienkin päästä, osittain ihan vain pysyäkseni järjissäni. Tänään raotan päiväkirjani sivuja teillekin. 

Lyon Suvi Myllymäki
tiistai, 20.elokuuta

Aamukahvi sängyssä, hyvät yöunet takana. Toiseksi viimeinen aamu kotona, lattialla matkalaukut valmiina täytettäviksi. Olo on hyvä ja levollinen. Mahanpohjassa kuitenkin kutkuttaa. Huomenna Helsinkiin, sieltä päiväksi Lissaboniin, perjantaina perillä Lyonissa. Edessä elämäni seikkailu.

 

perjantai, 30.elokuuta

Huhhuh. Saavuttiin Iran kanssa viikko sitten tänne asuntoon, ja ensimmäinen reaktio oli järkytys. Vessan lattia (kuten kaikki muutkin lattiat) oli saastainen, keittiön viemäri vuotaa vedet suoraan allaskaappiin, jääkaappi oli täynnä jotain outoa tahmaa ja haisi ihan järkyttävältä, roskia ei oltu viety ja pyykkikorissa lojuivat asunnon omistajan likapyykit. Kaiken lisäksi se mies asuu täällä meidän kanssa, vaikka vuokrasin tämän asunnon nimenomaan vain itselleni. Mitä helvettiä?!

Kaikesta huolimatta en ole kertaakaan miettinyt, että haluaisin lähteä kotiin, tai että katuisin tänne tuloa. Lyon on ihana. Täällä on niin lämmin, kauniita rakennuksia ja upeita maisemia riittää loputtomiin. Tämä vaihtokohde oli niin oikea valinta mulle.

 

lauantai, 31.elokuuta

Saavuin eilen tänne mun toiseen väliaikaismajoitukseen, ja oven avattuani purskahdin itkuun helpotuksesta. Ensimmäistä kertaa haistoin puhtauden ja raikkauden Suomesta lähdön jälkeen. Odotan niin paljon tiistaita ja koulun alkua, jotenkin tosi tylsää olla täällä vaan yksin.

 

Pariisi Suvi Myllymäki

 

sunnuntai, 1.syyskuuta

Herään täällä melkein aina luontaisesti samaan aikaan, about ysiltä. Eilen oli ensimmäinen huono päivä täällä. Yksin hengaaminen kävi sietämättömän tylsäksi, ja pää tuntui hajoavan täällä neljän seinän sisällä. Lähdin kaupungille kiertelemään. Yleensä rakastan tehdä sitä nimenomaan omassa rauhassani, mutta nyt sekin tuntui tylsältä yksin. Olisin halunnut jonkun, jonka kanssa jutella, jakaa näkemäni ja pysähtyä kivalle terdelle kahville tai viinille.

Sain eilen suurlähetystöstä viestin, että täällä Lyonissa on tapahtunut veitsi-isku. Viestissä kehotetaan välttämään tapahtumapaikkana ollutta metroasemaa ja seuraamaan paikallisia tiedotteita ja mediaa.

 

lauantai, 7. syyskuuta

Koulu alkoi vihdoin tiistaina, ihanaa! Kaikki tyypit meidän vaihtariporukassa vaikuttaa ihan mahtavilta, ja myös opettajat todella mukavilta ja helposti lähestyttäviltä. Opiskelu lähtikin yllättäen heti ihan kunnolla käyntiin, ja iltapäivällä meillä oli jo ensimmäinen luento ranskaa. Päivän päätteeksi mun päätä särki niin paljon, kun kaikki jännitys purkautui, ja oli joutunut kommunikoimaan kahdella vieraalla kielellä ja keskittymään koko päivän ihan täysillä.  Jäätävästä hedarista huolimatta lähdin kuitenkin vielä porukan mukana viettämään iltaa,  sillä en todellakaan halunnut jättää väliin heti ekana päivänä. 

Keskiviikkona koin totaalisen romahduksen kämppäasian suhteen. Tilanne tuntui täysin lohduttomalta ja itkin sitä, kuinka joudun kohta lentämään takaisin Suomeen, juuri kun kaikki on vasta alkamassa. Seuraavana päivänä hommat kuitenkin lähtivät vihdoin rullaamaan, ja ihan hurjalla vauhdilla lähtivätkin. Viestittelin mahdollisen vuokranantajani kanssa, ja meninkin heti paikan päälle katsomaan asuntoa. Kämppä oli söpöllä alueella asuntolassa, jossa varmaankin asuu pääasiassa opiskelijoita. Päädyin bookkaamaan kämpän ja maksamaan koko syksyn majoituksen heti. NYT MULLA ON SIIS VIHDOIN ASUNTO!! Maanantaina pääsen muuttamaan, oon niin onnellinen. Pääsen vihdoin asettumaan kunnolla aloilleni. Ihanaa olla täällä.

 

IMG_0187

 

torstai, 12.syyskuuta

Kaikki on niin superhyvin täällä. Muutin maanantaina tähän uuteen kämppään, ja tää on ihan täydellinen! Jotenkin muistin tämän paljon pienemmäksi, mutta täällä onkin kivasti tilaa. Tää on kolmannessa (eli ranskalaisten toisessa) kerroksessa, ja ikkunastakin on ihan nätit maisemat. Mulla on jotenkin niin kotoisa olo täällä, en voisi olla tyytyväisempi! Huomenna on luvassa ensimmäinen tentti,  ja mulla on sen suhteen ihan luottavainen fiilis. Ensi viikko meillä on kokonaan vapaa koulusta, joten päätettiin lähteä tyttöjen kanssa Nizzaan ja Monacoon, niin siistiä!

 

lauantai, 14.syyskuuta

No nyt on ranskalaiset eväät: pain au chocolat ja kahvi. Nappasin päiväkirjan messiin ja tulin tänne kahvilaan kirjoittamaan. Eilinen tentti meni oikein hyvin, kuten aavistelinkin. Meidän piti lähteä vielä illalla porukalla juhlimaan, mutten millään jaksanut. Jotenkin mulla on tullut raja vastaan jatkuvan viinin lipittämisen ja bilettämisen kanssa. Olen alkanut kaivata normaaleja arkirutiineja, säännöllistä liikkumista ja terveellisesti syömistä. Aikaisia aamuja. Myöhemmin tänään käydään porukalla pyörähtämässä kansainvälisillä ruokamarkkinoilla, jännä nähdä miten Suomi on siellä edustettuna. 

 

perjantai, 20.syyskuuta

Eilen palattiin kotiin aivan ihanalta Nizzan ja Monacon reissulta. Tuntuupa hassulta sanoa ”kotiin”. Nyt mun koti tosiaankin on täällä Ranskassa, kaukana vanhoista tutuista ympyröistä, ihan toisenlaisessa kulttuurissa. Katselin Suomen lämpötiloja, pohjoiseen on jo satanut ensilumi, ihmiset skrapailee instastooreissa auton ikkunoita ja pimeäkin alkaa jo tulla aikaisemmin. Samaan aikaan mä oon makoillut rannalla Nizzan helteissä, ja Lyoniinkin on luvattu loppuviikoksi upeita aurinkoisia säitä. Eilen se sitten iski ensimmäistä kertaa. Tunne siitä, etten ehkä haluaisikaan palata Suomeeen. Tai oikeastaan, etten haluaisi lähteä Ranskasta. Mitä jos mun tulevaisuus olisikin täällä…?

 

Monaco - Suvi Myllymäki blogi

 

perjantai, 27.syyskuuta

En haluaisi kutsua tätä koti-ikäväksi, sillä koen sen olevan jotenkin niin iso ja vakava tunne – itkua, ahdistusta, pahaa oloa, pakottavaa tarvetta päästä kotiin. Ei tämä sitä ole. Viimeiset pari päivää on vain tuntunut siltä, että mun olisi helpompaa olla onnellinen Suomessa just nyt. Kaipaan niin paljon mun ystäviä Suomessa. Heitä, jotka tietävät musta kaiken, ja joille tarinoita ei tarvitse pohjustaa vuosien päähän. Heitä, joiden seurassa voin olla täysin oma itseni. Kaipaan pitkiä keskusteluja, molemminpuolista ymmärrystä ja yhteistä huumoria. Kaipaan suomalaisia ruokakauppoja, mummun ja vaarin luona hengailua, serkkuja, omaa rakasta asuntoani Suomessa. Sitä ihan tavallista arkeani siellä.  On niin ikävä sitä.

 

sunnuntai, 6.lokakuuta

Tää päivä on ollut aika raskas, en oikeastaan jaksa edes sanoa sen enempää tänään. Ehkä tää nyt on sitä koti-ikävää sitten.

 

keskiviikko, 23.lokakuuta

Suomalainen kahvi kauramaidolla. Miten ihanaa. Koti-ikävä tosiaan eskaloitui pari viikkoa sitten ja tuntui, että olen jo saanut kaiken, mitä Lyonilla on mulle tarjota. Saaran visiitti tänne kuitenkin muutti kaiken. Saara toi mukanaan hyvän fiiliksen, nolot inside-läpät vuosien takaa, ja niin paljon naurua. Niin ja tietysti sitä suomalaista kahvia ja ruisleipää. Jo ensimmäisen Saaran kanssa vietetyn tunnin jälkeen koin, että olen saanut palasen itsestäni takaisin. Nyt koti-ikävä on poissa, ja mulla on taas tosi hyvä olla täällä. Ja miten ihana Pariisin reissu meillä olikaan! Tää oli mun kolmas kerta Pariisissa, ja huomaan rakastuvani siellä joka kerta vielä vähän lisää, jos se nyt on ylipäätään enää edes mahdollista. 

 

Suvi Myllymäki blogi

 

Näissä pätkissä tiivistyy niin hyvin se, miten laidasta laitaan tunteet täällä heittelee. Yhdessä hetkessä sitä on onnensa kukkuloilla, toisessa taas ihan pohjalla koti-ikävän kourissa. Näin kaukana kotoa sitä vain kokee kaiken paljon vahvemmin – sekä ilot että surut. Koko elämäni itkemisennätys on ainakin rikottu näiden viikkojen aikana ihan heittämällä.

Palaillaan taas pian, jos vaikka tällä kertaa vähän nopeammin kuin kolmen kuukauden päästä. 

VAIHTELEVILLA FIILIKSILLÄ VAIHTOON

Vaihtoon lähdöstä - Suvi Myllymäki blogi

 

Mistä kaikki alkoi?

Vaihtoon lähteminen korkeakouluopinnoista on ollut mulle itsestäänselvyys oikeastaan aina. Vaikka lukiossa en ikimaailmassa olisi ollut valmis jättämään Suomea, perhettä ja kavereita taakseni ja lähtemään vuodeksi asumaan vieraaseen kulttuuriin ja perheeseen muiden valvovan silmän alle, on asia erikseen lähteä vaihtoon näin aikuisiällä. Ensimmäiset suunnitelmat vaihtoon lähdöstä syntyivät jo silloin, kun lukion jälkeen lähdin yliopistoon lukemaan ranskaa. Kielioppisääntöjä pystyi hiomaan loputtomiin täällä Suomessa koulunpenkillä, mutta saadakseen vieraasta kielestä rutiinin ja kehittyäkseen puhumisessa, oli päästävä viettämään pidempi ajanjakso ranskankielisessä maassa. Vaikka opintoni Tampereella loppuivat lyhyeen, kun tajusin intressieni olevan jossain ihan muualla, ajatus vaihtoon lähdöstä seurasi kuitenkin mukana. Kielet ja kansainvälisyys kiinnostivat edelleen, ja aloitin International Business -linjalla ammattikorkeassa.

 

Vaihto-opiskelu Ranskassa - Suvi Myllymäki

 

Kohdemaan valinta — vaihtoehtojen pyörittelyä

Kun vaihtoasioiden miettiminen tuli ajankohtaiseksi, Ranska ei enää ollutkaan ainut potentiaalinen vaihtomaa – sen rinnalle nousi pikkuhiljaa myös Espanja. Tätäkin kieltä olin opiskellut jo yläasteella ja lukiossa, kirjoittanut sen ylppäreissä sekä jatkanut opintoja vielä AMK:ssa. Myös ruotsin opiskelu alkoi viime vuoden syksyllä kiinnostella aiempaa enemmän, ja hetken ehdin jo miettiä, että lähtisinkin Ruotsiin kehittämään kielitaitoani. Selvää oli kuitenkin se, että englanninkieliseen maahan en missään nimessä halunnut, sillä opiskelen englanniksi jo täällä Suomessa. Halusin oppia uuden kielen ja saada kunnolla haastetta. 

Vaihtoehtojen pyörittelyn jälkeen päädyin kuitenkin taas takaisin kehän alkupisteelle. Vaikka kaikki vaihtoehdot vaikuttivat kiinnostavilta, olisi tuntunut jotenkin väärältä olla lähtemättä Ranskaan. Siellä asuminen oli kuitenkin ollut haaveissani jo vuosien ajan, eikä mikään muu kieli ole koskaan herättänyt mussa vastaavanlaisia fiiliksiä.

 

Vaihto-opiskelu Ranskassa kokemuksia

 

Unelmieni Pariisi vai jotain ihan muuta?

Kun kohdemaa oli selvillä, päätökset jatkuivat edelleen. Nyt täytyi valita, mihin kaupunkiin haluaisin ensisijaisesti lähteä. Olin alun perin suunnitellut hakevani Pariisiin, sillä rakastan kyseistä kaupunkia yli kaiken. Siellä mut valtaa outo tunne, jota en ole kokenut missään muualla matkustaessani – tunne siitä, kuin olisin kotona.

Pariisia varjostaneet levottomuudet alkoivat kuitenkin vaivata mieltäni, kun päätöksenteon aika koitti. Alkoi tuntua siltä, että oikea aika lähteä tähän maailman kauneimpaan kaupunkiin ei ollut juuri nyt. Mulla on koko elämä aikaa lähteä halutessani Pariisiin vielä myöhemmin, ja tavallaan haluan myös säilyttää mielessäni sen idyllisen kuvan Pariisista hurmaavana viikonloppulomakohteena. Tavallisen arjen eläminen siellä varmasti muuttaisi tätä mielikuvaa, vaikka Pariisia edelleen rakastaisinkin.

Uskon, että kaikella on tarkoituksensa, ja tämä on varmasti juuri oikea ratkaisu minulle. Vaihtokohteekseni valikoitui lopulta Lyon, metropolialueeltaan Ranskan toiseksi suurin kaupunki itäisessä Ranskassa. Itseasiassa elämäni ensimmäinen ulkomaanmatkani kohdistui aikanaan juuri Lyoniin. Osallistuin lukiossa vaihtoprojektiin, jossa koulustamme lähti ryhmä opiskelijoita asumaan viikoksi Lyonilaisiin perheisiin, ja vastaavasti ryhmä ranskalaisia tuli käymään luonamme Suomessa. Koska tuolloin keskityimme lähinnä pitämään hauskaa kaveriporukalla, jäi kuva kaupungista vähän etäiseksi, ja kuudessa vuodessa ovat ne vähäisetkin muistikuvat ehtineet haalistua. Nyt onkin ihana palata sinne näkemään kaikki uusin silmin. Jännityksellä odotan, kuinka paljon tuttuja paikkoja Lyonista muistuukaan lopulta mieleen. 

Vaihto-opiskelu Ranskassa

 

Ristiriitaisia tuntemuksia

Vaikka vaihtoon lähteminen on ollut mulle pitkään itsestäänselvyys, en ole missään vaiheessa ollut se tyyppi, joka laskee siihen innoissaan päiviä. Vaihto on oikeastaan ollut mulle melko neutraali asia – elämänvaihe, joka nyt sattuu odottelemaan siellä jossain kolmannen opiskeluvuoden syksyssä. Kuitenkaan en ole kertaakaan harkinnut jättäväni tätä mahdollisuutta käyttämättä. En ole koskaan aiemmin asunut ulkomailla, ja nyt mulle annetaan tarjottimella mahdollisuus kokea se. Koulun puolesta autetaan järjestelemään käytännön asioita ja pidetään huoli siitä, että kaikki hoituu kuten pitää. Mulla ei myöskään ole vielä esimerkiksi omaa perhettä tai vakituista duunipaikkaa – ei mitään, mikä mua pidättelisi.

Vaihtoprosessi on kuitenkin rehellisesti sanoen myös stressannut ja toisinaan tuntunut jopa rasittavalta riippakiveltä. Alkuvuonna vaihtohakemuksen lähettäminen stressasi, sen jälkeen panikoin hyväksytäänkö mut haluamaani kouluun, seuraavaksi piti sovittaa kurssit yhteen oman opintosuunnitelmani kanssa, ja viimeisenä kaikkein suurin ahdistuksen aiheuttaja: asunnon etsintä. Kuinka vaikeaa onkaan etsiä kämppää kaupungista, jonka alueet ovat täysin vieraita. Halusin asunnon hyvältä sijainnilta kouluuni nähden, jotta kulkeminen ei menisi liian vaivalloiseksi. Tietysti olin tarkka myös siitä, että asuinalueeni olisi riittävän turvallinen. Prosessi vaati lukuisten eri nettisivujen ja Facebook-ryhmien selaamista, sähköpostien lähettelyä, odottelua, kavereiden konsultointia, vähän lisää odottelua, useita pettymyksiä sekä todella ahkeraa Google Mapsin käyttöä. No, ainakin Lyonin kartta on piirtynyt verkkokalvoilleni varmaan ikuisiksi ajoiksi.

Myös lentojen kanssa riitti säätämistä, sillä mikään lentoyhtiö ei lennä täältä suoraan Lyoniin, ja hinnatkin olivat pilvissä. Kaiken tämän lisäksi pitää tietysti hoitaa vakuutusasiat sekä puhelinliittymä kuntoon, järjestellä asiat nykyisen asuntoni kanssa, tilailla sairaanhoitokorttia, kielitodistusta sekä yhtä sun toista dokumenttia. Tekemistä on todellakin riittänyt. Ei käy kateeksi heitä, jotka lähtevät vaihtoon Euroopan ulkopuolelle, ja hommaa on vielä moninkertaisesti enemmän…

Vaihto-opiskelusta Ranskassa - blogi

Kuvat: Anette

 

Koko tämä vaihtoprosessi on osaltaan vähän ärsyttänyt myös siksi, etten olisi millään malttanut lähteä juuri nyt. Mulla on niin paljon kivoja suunnitelmia, joita haluaisin täällä Suomessa päästä toteuttamaan: täysin uusi ala, jota lähteä opiskelemaan, kiinnostavia työkuvioita joihin houkuttelisi jo päästä käsiksi, muuttohaaveita… Tuntuu, että niin moni kiva asia lykkääntyy tai jää jotenkin kesken tämän vaihdon myötä. Olen myös murehtinut ihan hassuja pieniä asioita, kuten löydänkö kivan kuntosalin, jossa treenimotivaatio pysyy yllä. 😀 Kun oma elämä ja arki tuntuu niin hyvältä täällä Suomessa, on vaikeaa päästää siitä hetkeksi irti. Koomisinta tässä on se, etten ole hetkeäkään murehtinut niitä varmasti yleisimpiä juttuja, kuten vieraan kielen puhumista, uusiin ihmisiin tutustumista tai kavereiden löytämistä. Nuo asiat hoituvat kyllä omalla painollaan. 

 

Fiilikset juuri nyt

Lähtöön on tänään 20 päivää, ja just nyt fiilikset koko hommasta ovat paremmat kuin koskaan aiemmin. Kämppäasiaan saatiin vihdoin selvyys, ja jos kaikki sujuu kuten suunniteltu, tämä asunto on parempi kuin osasin edes kuvitella! Olen myös havahtunut siihen, että kaikkia ihania suunnitelmia ehtii kyllä toteuttaa taas Suomeen palattuani – hakea kouluun ja tarttua uusiin työmahdollisuuksiin. Onpa ainakin jotain, mitä odottaa myös kotiinpaluussa! Neljä kuukautta on lopulta ihan todella lyhyt aika, ehkä jopa pelottavankin lyhyt, ja hurahtaa ohi hetkessä. On myös tavallaan huojentava ajatus, että kaikki elämässäni pysähtyy hetkeksi. Työt, opiskelut, kaverit – kaikki jää tänne, ja elämä alkaa ihan nollista. Muutaman kuukauden ajan saan keskittyä nauttimaan hetkestä, uusista tuttavuuksista ja kulttuurista. Opetella rauhassa puhumaan ranskaa, ja olla miettimättä mennyttä tai tulevaa.

 

Työt loppuivat tältä kesältä pari päivää sitten, ja nyt on edessä vielä kolmen viikon loma ennen lähtöä. Ihana päästä fiilistelemään Suomen kesää vielä viimeiset viikot ja viettämään aikaa rakkaimpien kanssa. Tiedän, etten tule katumaan vaihtoon lähtöä, ja jouluna kotiin palatessani arvostan taas Suomea ja suomalaisuutta entistä enemmän. Seikkailu odottaa, ja mä olen valmis. 

RAKAS PÄIVÄKIRJA…

Suvi Myllymäki

Heinäkuun ensimmäinen päivä. Tuntuu hassulta, kesäkuu hurahti ohi ihan silmänräpäyksessä. Suorastaan pelottaa miettiä, mihin tämä kaikki aika oikein katoaa. Toisaalta, olenhan ehtinyt nauttia kesästä jo tähänkin mennessä täysin rinnoin. Tanssinut ääneni käheäksi ja hiukseni hikisiksi juhannusfestareilla, käynyt uimassa useammin kuin koko viime kesänä yhteensä, käynyt Yyterissä, viettänyt helteistä Helsinki-viikonloppua ja osallistunut puolimaratonille, joogannut laiturilla, kerännyt luonnonkukkia tien varsilta, järkännyt piknikkejä ystävien kanssa, nautiskellut pihasaunan löylyistä, grillaillut ja soudellut auringonlaskussa. Niin ja juonut aamukahvini parvekkeella aina, kun sää on vain sallinut. Täällä istuskelen kahvikuppini kanssa nytkin – vilttiin kääriytyneenä kylläkin.

Suvi Myllymäki Blogi

Suvi Myllymäki - Blogi

Just nyt on aika hyvä fiilis kaikesta. Erityisen hyvältä se tuntuu siksi, että vielä hetki sitten näin ei todellakaan ollut. Muutama viikko sitten mulla oli meneillään vähän nihkeämpi kausi, ja olin todella alla päin monta päivää putkeen, oikeastaan ihan syyttä. Vaikka päällisin puolin elämä todellakin hymyili, ja tulevaisuuden varalle oli kivoja suunnitelmia, oli fiilis jatkuvasti jotenkin inhottava – mikään ei oikein innostanut, ja sellainen selittämätön huono olo vaivasi päivästä toiseen. Olen yleensä aika perusiloinen ja -tyytyväinen tyyppi, ja kuten eräs ystävänikin totesi: ”Oot aina niin iloinen ja onnellinen, ja ehkä viimeisin ihminen keneltä odotin kuulevai tällaista…” Harvemmin olen hetkeä kauempaa huonolla tuulella tai koen surullisuutta tai riittämättömyyttä, joten en oikein itsekään meinannut tunnistaa itseäni. 

Pikkuhiljaa se hyvä fiilis kuitenkin hiipi jostain takaisin, ja askel askeleelta palasin jälleen omaksi iloiseksi itsekseni. Ja voi luoja, kuinka hyvältä tuntuukaan taas jammailla auton ratissa matkalla töihin vailla huolen häivää, innostua ja inspiroitua tulevista jutuista ja kokea kiitollisuutta pienistä asioista. Vaihtoon lähtö häämöttää jo alle kahden kuukauden päässä, ja myös valmistumisen jälkeiset suunnitelmat ovat alkaneet selkiytyä. Olen ehdottomasti sellainen tyyppi, joka motivoituu tavoitteista, eikä siedä turhaa epämääräisyyttä elämässä. Haluan, että mulla on selkeä suunta, kirkkaat päämäärät ja tavoitteet joita kohti mennä ja joiden eteen tehdä kaikkeni. Ehkä juuri tämä osa minusta oli hetkeksi pudonnut matkasta, ja siksi huono fiilis pääsikin yllättämään. 

Suvi Myllymäki Blog

Kuvat: Anette

Asiasta toiseen, nappasin juhannuksena matkaani oikein kunnon kesäflunssan, joka onkin osoittautunut melko sinnikkääksi tapaukseksi. Kaipuu salille ja lenkkipoluille on ollut älyttömän kova, ja nyt alkaakin vihdoin helpottaa. Voipi olla, että tänään pääsee taas pitkästä aikaa liikkumaan. Ja ainiin, olen päättänyt juosta ensi kesänä maratonin. Nyt se on sitten sanottu ääneen. 

JUOKSIN PUOLIMARATONIN / MUN ENSIMMÄINEN VLOGI!

Heippa tyypit! Nyt on muuten jännät hetket käsillä, sillä julkaisin eilen mun ensimmäisen youtube-videon ikinä!! Tätä oli suunniteltu ja pohdiskeltu jo pitkään, ja rohkeutta keräilty kuukausien ajan. Vlogi on siis viime viikonlopulta, kun osallistuin taas puolimaratonille neljän vuoden tauon jälkeen. Olen super innoissani tästä uudesta aluevaltauksesta, ja otan erittäin mielelläni vastaan palautetta sekä kommentteja videoon liittyen. 

Toivottavasti tykkäätte videosta ❤️

 

 

ITSEVARMUUTTA JA ITSENSÄ HAASTAMISTA // MIKSI LIIKUN?

Liikunnalla on tärkeä paikka arjessani ja elämässäni. On ollut oikeastaan aina, muutamia poikkeuksellisia kausia lukuun ottamatta. Tänään puhutaankin siitä, miksi ylipäätään haluan liikkua, ja miten urheilullinen elämäntapa on seurannut mukanani kaikki nämä vuodet, aina tähän päivään asti. 

Miksi liikun Suvi MyllymäkiKuvat: Anette

1. Osa identiteettiä

Urheilu on ollut osa elämääni oikeastaan aina, enkä enää osaisi edes kuvitella sen olevan toisin. Kun treenivaatteet roikkuvat vessan patterilla, tiedän että elämässä on asiat ainakin suurinpiirtein kohdillaan. Kun kävelen salille treenikassi olalla, tunnen olevani minä. Ja nimenomaan niinä kausina, kun liikunta on syystä tai toisesta jäänyt vähemmälle, en ole tuntenut itseäni omaksi itsekseniPerheeni ja sukuni on aina ollut tosi sporttista porukkaa, ja jo lapsesta lähtien meidän perheessä on liikuttu paljon.  Paikkoihin käveltiin tai pyöräiltiin aina, jos se vain oli mahdollista (vaikka tämä joskus mua vähän ärsyttikin), päivät kuluivat kirkonrottaa ja lipunryöstöä pelatessa, ja kesäsunnuntaisin napattiin eväät messiin ja lähdettin yhdessä perheen kanssa pyöräilemään. Yleisurheilin, kokeilin futista ja balettia, kävin suunnistamassa, rakastuin maastojuoksuun ja pelasin lentopalloa, joka jäikin rakkaaksi harrastuksekseni kymmenen vuoden ajaksi. Silloin en vielä osannut edes aavistaa, miten arvokkaan lahjan  – liikunnallisen elämäntavan ja positiivisen suhtautumisen liikuntaan – olinkaan saamassa. 

2. Energiaa arkeen

Kun liikunta on säännöllinen osa arkirytmiä, myös kaikki muu sujuu paremmin, ja elämä tuntuu olevan jotenkin paremmin hallinnassa. Urheilu saa aikaan positiivisen kierteen; kun liikkuu, haluaa myös syödä terveellisesti ja panostaa monipuoliseen ruokavalioon, ja kiusauksia herkutteluun herää harvemmin. Ilman liikuntaa olo on nuutunut ja väsähtänyt, enkä saa itsestäni yhtä paljoa irti myöskään elämän muilla osa-alueilla. 

”Kun treenivaatteet roikkuvat vessan patterilla, tiedän että elämässä on asiat ainakin suurinpiirtein kohdillaan.”

 

Miksi urheilen Suvi Myllymäki

3. Itsevarmuuden lähde 

Treenin päätteeksi on aina voittajafiilis, ja jo pelkkä treenivaatteiden päälle pukeminen toimii kivana itsetuntoboostina. Täydellisesti istuvat treenitrikoot jalassa, hiukset korkealla ponnarilla ja gangstaräpit korvilla olen itsevarmimmillani, ja jokin sisälläni sanoo You got this. Koen olevani yksinkertaisesti parempi versio itsestäni, kun liikun säännöllisesti sekä monipuolisesti. 

4. Tavoitteet, itsensä haastaminen ja kehittyminen

Rakastan haasteita. Tavoitteet motivoivat minua – oli kyse sitten liikunnasta, opiskelusta tai uralla etenemisestä. Olen kunnianhimoinen, enkä mene sieltä mistä aita on matalin. On maailman hienoin fiilis, kun voi lisätä tangon päihin vähän enemmän painoa kuin viime kerralla, kun vihdoin huomaa kehittyneensä leuanvedossa, tai  kun jaksaa taas juosta muutaman kilometrin enemmän kuin viime viikolla. 

”Myös ihmissuhteita hiertävät solmut alkavat aina kummasti löystyä lenkkipolun varrella.”

 

5. Edullista terapiaa 

On ihan hullua, miten paljon liikunta voi vaikuttaa mielialaaan. Mieleeni muistuu heti eräs tiistai, kun olin ollut tosi stressaantunut ja kireällä tuulella koko päivän. Pääsin kotiin vasta myöhään illalla, eikä suunnitelmissani ollut todellakaan enää lähteä treenaamaan – en ole koskaan ollut mikään iltatreenaaja. Jostain kuitenkin kumpusi yhtäkkiä ihan pakottava tarve päästä salille rehkimään. HIIT-tyyppisen pakaratreenin jälkeen olin ihan loppu, mutta jotenkin ihmeellisesti kaikki se stressi oli valunut hien mukana pois, ja hartiat rentoutuneet muutaman sentin alaspäin. Treenatessa ei ole aikaa ajatella mitään muuta, ja juuri stressaavina ajanjaksoina on elinehto päästä hetkeksi pakoon päässä pyörivää to do -listaa.  Myös ihmissuhteita hiertävät solmut alkavat aina kummasti löystyä lenkkipolun varrella. Toisinaan tilanne vaatii kunnon hikirääkin, toisinaan taas rauhallisen kävelylenkin metsässä, luonnon ääniä kuunnellen. Pääasia on, että saa kropan liikkeelle sekä hien ja ajatukset virtaamaan. 

 

Miksi urheilen

 

”Salille ei ole hyvä lähteä sättimään itseään ja purkamaan raivoaan vatsamakkaroita ja selluliittia kohtaan”

6. Ulkoiset muutokset

Vaikka liikunnan tuoma energia ja hyvä fiilis ovat toimivia motivaattoreita, en todellakaan väitä, ettenkö välittäisi myös siitä, miltä näytän. Unelmieni keho on hyvinkin sporttinen, ja mielestäni on ihan okei tavoitella pyöreää peppua ja kireitä vatsalihaksia, kunhan se kaikki tehdään hyvän fiiliksen kautta. Salille ei ole hyvä lähteä sättimään itseään ja purkamaan raivoaan vatsamakkaroita ja selluliittia kohtaan, vaan juurikin positiivisella ja lempeällä suhtautumisella omaan kehoon hyvä treenimoodi pysyy paremmin yllä. 

7. Yhteinen aika

Liikunta on oiva tilaisuus viettää aikaa yhdessä, ja yhteistreenien sopiminen myös nostaa kynnystä jämähtää kotisohvalle. Omilta lentopalloajoiltani olen saanut elämänmittaisia ystävyyssuhteita, ja joukkueurheilun tarjoamasta yhteisöstä olen aina ollut äärettömän kiitollinen. Salitreenistä saa enemmän irti, kun kaveri on varmistamassa, ja yhteiset sulkapallopelit pikkuveljen kanssa ovat parasta ajanvietettä. Pitäisi useamminkin yhdistää urheiluun ystäviä ja läheisiä, ja perinteisen kahvittelun sijaan vaihtaa välillä kuulumiset vaikkapa yhteisellä iltalenkillä. Vaikka ei siinä kahvittelussakaan mitään vikaa ole. 

Hei millaisia postauksia te haluaisitte nähdä liikuntaan ja hyvinvointiin liittyen? Kiinnostaako treenipäiväkirjat, puolimaratonille valmistautuminen, ulkona liikkuminen, treenivideot…? Olisin äärimmäisen kiitollinen jos jaksaisitte vastailla, ihanaa viikonloppua! ❤️

YSTÄVÄKIRJA: UNELMIENI MIES JA SALAINEN TAITONI

Ystäväkirja Suvi Myllymäki
Pienenä ajattelin, että minusta tulee yksityisetsivä sekä kirjailija, joka hakee rikostutkijan elämästään inspiraatiota romaaneihinsa. Ainakaan vielä ei ole ura tämän asian parissa urjennut, mutta tehdäänhän tässä jollain tapaa ainakin niitä kirjoitushommia nytkin!
 
Tällä hetkellä olen melko ristiriitaisissa fiiliksissä kevään ja kesän tulosta, sillä vaikka ilmojen lämpeneminen sekä valon lisääntyminen tekevät mut iloiseksi, saan jatkuvasti taistella jäätävien allergiaoireiden kanssa.

Joskus minusta tulee pätevä mutta tykätty esimies, menestynyt yrittäjä ja rakastava äiti. Tällaisia kevyitä suunnitelmia nyt ainakin tähän alkuun… 😀

Rakastan suunnittelua. Reissupläänien tekemista, sisustushaaveilua, seuraavan päivän asun kokoamista, tulevan viikon aikataulun tekemistä, postausideoiden pyörittelyä… Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. 

Vihaan sitä käytöstä, mitä kateus ja mustasukkaisuus saavat ihmisissä aikaan. En siedä turhaa mustasukkaisuutta parisuhteessa, enkä ole koskaan ollut kovin kateellinen tyyppi, joten mun on vaikea ymmärtää, kuinka monet  saattavat kateuspuuskissaan heittäytyä ihan hirviöiksi.

Haaveilen roadtripistä Suomessa, järveen pulahtamisesta hikisen juoksulenkin jälkeen, kouluttautumisesta hyvinvoinnin pariin, tradenomiksi valmistumisesta, Pariisista, maratonista, koodaajan opinnoista, omasta yrityksestä…

Arkirutiineista suosikkini on aamukahvi heti herättyäni sekä säännöllinen treenaaminen.

Unelmieni mies ja salainen taitoni - Suvi Myllymäki
Unelmieni mies tukee mua tavoitteissani ja innostuu kanssani uusista haasteista. Hän on kunnianhimoinen ja keskittyy omien unelmiensa jahtaamiseen määrätietoisesti. Perhe on hänelle tärkeä, ja liikunnalliset elämäntavat tulevat luonnostaan. Hän ei ole turhasta mustasukkainen, vaan luottaa muhun täysin.
 
Kirja tai elokuva, joka aiheuttaa edelleen väristyksiä: Martin Pistorius – Mykkä huuto.
 
Harrastan nyt bloggaamisen lisäksi liikuntaa tosi monipuolisesti: treenailen salilla, juoksen, joogaan ja viimeisimpänä lajikokeiluna rengastrapetsi, johon oon hurahtanut ihan täysin!
 
Harrastaisin kaikkea tätä, jos vuorokaudessa olisi enemmän tunteja: ainakin ottaisin  rakkaan lentopalloharrastukseni heti ensi töikseni takaisin päiväjärjestykseen.
 
Inspiroidun menestyneistä uranaisista, elämäntapamuutoksista, taitavasti kirjoitetuista teksteistä, terveyskahviloista, kauniista kodeista ja Pinterestistä.
 
Nautin selkeästä arkirytmistä ja aikaisista aamuista, saunomisesta, urheilusta ja päikkäreistä.
 
En uskalla ottaa permanenttia, josta salaa haaveilen.
Unelmieni mies ja salainen taitoni Suvi Myllymäki

Parin viinilasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifysta vanhoja yläaste- ja lukioaikaisia suosikkejani (Taio Cruz, Flo Rida, Usher…) sekä vielä vanhempia lemppareita (Gimmel, Tiktak, Kristiina Brask, Antti Tuiskun vanhat hitit…)
 
Noloin tv-ohjelma, josta pidän: Suomen sinkkulaiva (tehdäänköhän sitä edes enää…?), Temptation Island, Winx Club… näitähän riittää.
 
Sarja, jota suosittelen : suomalaiset rikossarjat (Sorjonen, Ivalo, Karppi, Ratamo, Aallonmurtaja…)
 
Salainen taitoni on tajuta kesken unen olevani unessa, jolloin en kuitenkaan vielä herää, mutta pystyn ohjailemaan unen kulkua haluamallani tavalla.
 
Salainen paheeni: suklaa, irtokarkit, kaikki makeat herkut. En kylläkään tiedä, kuinka salaista tämä oikeastaan on…
 
Itken aina kun katson jälleennäkemisiä, kosintoja, yllätyssynttäreitä tai mitä tahansa koskettavia kohtaamisia videolta.
 
Haluan osata pitää kodin siistinä, tehdä spagaatin ja kävellä käsillä, puhua sujuvasti ranskaa, ruotsia ja espanjaa, tehdä upeita jooga-asanoita, editoida siistejä videoita, aikatauluttaa elämäni paremmin ja olla arjessani aikaansaavampi.

Ystäväkirja - Suvi MyllymäkiKuvat: Ira H

Kahta en vaihda: Batisten kuivashampoot ja Oatlyn iKaffe-kauramaito.

 
Hymyilen lapsille jotka tulevat vastaan kaupassa, kadulla, tai ihan missä tahansa. Huomaan hymyileväni erityisen leveästi myös ranskaa puhuville ihmisille, sillä kyseisellä kielellä on ihan erityinen paikka mun sydämessä.
 
Viisaus, jonka olen tähän mennessä oppinut: The most successful people follow passion, not paychecks.
 
Haluaisin matkustaa New Yorkiin. Se on ollut ykkösenä matkahaaveissani jo pidemmän aikaa.
 
Muistelen lämmöllä lapsuuttani. Olen niin onnekas, ettei minulla ollut lapsena koskaan esimerkiksi turvaton tai ei-rakastettu olo. Niin monelle on valitettavasti jäänyt lapsuusajoistaan haavoja, joita joutuu parantelemaan vielä pitkään aikuisiällä, joten olen hyvin kiitollinen onnellisesta lapsuudestani.
 
Kaipaan takaisin muutamiin teiniaikojeni kesähetkiin.
 
Salaa toivon, ettei älypuhelimia tai somea olisi koskaan keksitty.

Nyt haastan myös ihanat ystäväni Aneten, Hennan ja Inkan vastailemaan näihin ystäväkirjan kysymyksiin blogeissaan! 

MITÄ KUULUU JUURI NYT? / TYÖ, OPISKELU, IHMISSUHTEET…

Fresh start Suvi Myllymäki

Blogipaussilla tuli oltua sen verran pitkään, että kunnon life update olisi varmasti ihan paikallaan. Julia haastoi postauksessaan muutkin bloggaajat kertomaan rehellisesti kuulumisistaan, ja halusin itsekin heti tarttua tähän haasteeseen. Blogien siirtyessä jatkuvasti ammattimaisempaan sisältöön ja muistuttamaan enemmän ja enemmän naistenlehtiä, tuntuu kirjoittajan oma arki ja elämä jäävän turhan helposti taka-alalle. Ja vaikka tykkäänkin tuottaa laadukasta sisältöä, jakaa hyödyllisiä vinkkejä ja kirjoittaa merkityksellisistä aiheista, juurikin persoonan näkyminen sekä kirjoittajan aidot, arkiset ajatukset ja kokemukset tekivät aikoinaan blogeista niin suosittuja.

Fresh start - Suvi Myllymäki

MITÄ IHAN OIKEASTI KUULUU?

No rehellisesti sanoen ihan tosi hyvää. Keitin just päivän kolmannen kupin kahvia, nappasin läppärin kainaloon ja tulin tänne partsille hengailemaan. Kevät tekee tuloaan ihan hurjalla vauhdilla ja ilmat lämpenevät päivä päivältä. Ekat lenkit pelkässä treenitopissa on jo juostu, ja se on muuten varma kesän merkki se! Lukukauden viimeisten kouluhommien hoitaminen meinaa vähän stressata, mutta muuten elämä näyttää just nyt hyvinkin aurinkoiselta. Olo on blogiuudistuksen myötä inspiroitunut ja äärimmäisen helpottunut, sillä uuden blogin väsääminen oli melkoisen jäätävä ja hermoja raastava urakka…

MITEN MENEE OPISKELU- JA TYÖRINTAMALLA?

Olen työskennellyt kuluneen kevään ajan eräällä kuntosalilla markkinoinnin sekä sosiaalisen median parissa. Työnkuvani on melko laaja, sisältäen erilaista luovaa hommaa, kuten kuvien ja videoiden kuvaamista sekä editointia, nettisivujen päivittämistä, somejulkaisujen suunnittelua ja toteutusta, sekä mainosten tekoa, myyntiä ja asiakkaiden kontaktoimista. Olen myös tehnyt ihan perus asiakaspalvelua, mikä on tuntunut tosi kivalta ja freesiltä nyt kun viime kesän asiakaspalvelutyön yliannostuksesta on vihdoin selvitty.

Opiskelun suhteen motivaatio on ollut koko kevään ajan totaalisen kadoksissa, kuten olen täällä jo aiemminkin maininnut. Vaikka koenkin olevani oikealla alalla, enkä ole päivääkään katunut koulutusvalintaani, ovat kurssit viime aikoina toistaneet vähän liikaa itseään, ja olen alkanut ihan tosissani jo odotella valmistumista. Onneksi syksyllä odottaa vaihto Ranskassa, mikä tuo varmasti vaihtelua ja lisämotivaatiota opintoihini.

Suvi Myllymäki (3)

IHMISSUHTEET?

Olen viime aikoina kokenut ihan valtavaa kiitollisuutta ystävistäni. Kuulostaa todelliselta kliseeltä, mutta olen ihan oikeasti todella todella onnekas, kun olen onnistunut muodostamaan niin tiiviitä ja kestäviä ihmissuhteita ympäri Suomen. Aina löytyy joku, joka tukee vaikean paikan tullen, jakaa kokemukset kanssani, iloitsee puolestani ja on valmis varjelemaan salaisuuksiani. Kaikille ystävilleni en ehdi antaa niin paljon ajastani kuin haluaisin, mutta uskon teidän tietävän tekeväni parhaani. Olette rakkaita. ❤️

MATKUSTELU?

Käytiin viime kuussa parhaan ystäväni kanssa Barcelonassa, ja rakastuttiin kyseiseen kaupunkiin ihan täysin. Tällä hetkellä suunnitteilla on parin yön mittainen Tallinna-visiitti äidin kanssa, kunhan saan kevään viimeisetkin kouluhommat pois alta. Kesällä olisi tarkoitus toteuttaa roadtrip ihan täällä Suomen rajojen sisällä, ja nauttia kotimaan maisemista ennen syksyllä koittavaa maisemanvaihdosta.

Fresh start - Suvi Myllymäki 2

Kuvat: Anette

HARRASTUKSET / HYVINVOINTI?

Jossakin postauksessa taisin aiemmin mainita, että vanha kunnon juoksukipinä olisi ihana kaivaa taas talven jäljiltä esiin, ja niin on muuten todellakin tapahtunut! Kuivien katujen ja lämmenneiden ilmojen myötä lenkkitossu on kulkenut niin kevyesti, että taidanpa tänä kesänä ilmoittautua puolimaratonille taas muutaman vuoden tauon jälkeen.

Tänään tulee päätökseen myös rengastrapetsikurssi, joka on ollut ihan huippu! En todellakaan osannut pari kuukautta sitten (silkkaa uteliaisuuttani kurssille ilmoittautuessani) odottaa, että hurahtaisin hommaan näin totaalisesti. Aion todellakin osallistua myös jatkotunneille nyt kun alkeiskurssi on paketissa.  

MITÄ ODOTAT?

Voi näitä on niin paljon… Vappua, juhannusfestareita, Ed Sheeranin keikkaa, Ruisrockia, Tallinnan reissua äidin kanssa, vaihtoon lähtöä, grillailua ja rentoa kesähengailua terdellä, synttäreitä, kesäiltoja Helsingissä (erityisesti Löylyssä), uimista, äidin viisikymppisiä, valoisia kesäöitä… Tähän aikaan vuodesta on aina niin paljon kaikkea kivaa edessä. <3

BACK ON TRACK

Mitä kuuluu juuri nyt - Suvi Myllymäki

Heippa kaikki ja lämpimästi tervetuloa uuteen blogikotiini! Ajatus blogin siirtämisestä WordPressille syntyi jo kauan sitten, mutta tähän urakkaan ryhtyminen tuntui niin ylitsepääsemättömän suurelta haasteelta, että homma lykkääntyi. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan, (melkein) valmiin blogin kanssa, muutama harmaa hius sekä tärkeä oppi rikkaampana. Jälleen sain ilokseni huomata, että mitkä tahansa ongelmat saa ratkaistua, kunhan vain tahtoa ja innostusta riittää, ja asioihin jaksaa tarpeeksi perehtyä.

Suvi Myllymäki Mitä kuuluu juuri nytKuvat: Ira H

Parin kuukauden hiljaiselon jälkeen ideoita ja motivaatiota on ehtinyt kertyä vaikka millä mitalla, ja pää suorastaan pursuaa postausaiheita. Ulkoasumuutoksen ohessa halusin myös vähän uudistaa blogini sisältöä ja aihepiirejä. Jatkossa aion siis keskittyä täällä enemmän hyvinvointiin; jakaa treeni-inspistä ja ruokavinkkejä sekä puhua kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin sekä tasapainon puolesta. Haluan tarjota raikasta, inspiroivaa ja energistä sisältöä seuraajilleni, ja ottaa myös videot osaksi somesisältöjäni. Uskon, että mulla on paljon annettavaa tämän uuden aluevaltauksen tiimoilta!

Vanhalla tutulla osoitteella suvimyllymaki.com mennään siis edelleen, mutta jos oot esimerkiksi tallentanut blogin aikaisemmin kirjanmerkkeihisi nouw-alkuisella osoitteella, vaihdathan nyt tilalle tämän osoitteen, jotta pysyt kartalla uusimmista postauksista! Toivottavasti tekin ootte yhtä innoissanne uusista tuulista kuin allekirjoittanut täällä, palataan uuden postauksen merkeissä heti huomenna! ❤️ 

KUNNIANHIMOSTA, KOULUTUSPAINEISTA JA HUKASSA OLEMISESTA

Juttelin hetki sitten ystäväni kanssa siitä, kuinka hänestä tuntuu kuin muiden elämässä tapahtuisi jatkuvasti, kun taas itse vain junnaa päivästä toiseen paikallaan. Kaverit saavat uusia työpaikkoja, aloittavat unelmiensa kouluissa ja saavuttavat upeita mahdollisuuksia. Somepäivitykset täyttyvät skumpan kilistelystä uuden duunin johdosta ja läksiäisjuhlista kaukomaille, ja kaikilla tuntuu olevan selkeä suunta elämässään. Vaikka ystävien puolesta kokeekin vilpitöntä onnea ja ylpeyttä, tulee väistämättäkin tunne siitä, että tässä pitäisi itsekin olla menossa kohti jotain suurempaa ja merkittävämpää. Pystyin todellakin samaistumaan noihin ajatuksiin ja tunnistamaan fiilikset omasta elämästäni muutaman vuoden takaa, ja aihe herättelikin mussa yllättävän paljon ajatuksia.

Olen muutamaankin otteesen ollut elämässäni risteyskohdassa, jossa ei todellakaan tiedä mihin suuntaan lähtisi, ja tuntee olevansa hukassa ja epäonnistunut. Kun lukion jälkeen päätin pitää välivuoden opinnoista ja keskittyä työntekoon, päädyin yllättäen parin kuukauden ajaksi työttömäksi. Vaikka kyse oli vain muutamasta viikosta, eikä työsuhteen päättyminen johtunut minusta, tunsin itseni luuseriksi. Kaksi kuukautta tuntui ikuisuudelta, ja jokainen ”valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun” -viesti tuntui musertavalta.

”Kun muut ympärilläni viihtyivät uusissa kouluissaan, saivat uusia ystäviä ja nauttivat opiskelijabileistä, en voinut olla miettimättä mikä minussa on vialla, kun en tunne samoin.”

Samantyyppisiä fiiliksiä koin myös silloin, kun olin juuri päässyt kovan työn tuloksena sisään yliopistoon ja sain harmikseni huomata, ettei kyseinen ala ollutkaan minua varten. En viihtynyt koulussa, olin jatkuvasti stressaantunut, enkä onnistunut löytämään samanhenkisiä ihmisiä ympärilleni. Kouluun lähteminen alkoi tuntua ylivoimaisen vaikealta, ja seuraavan päivän luennot alkoivat ahdistaa jo edellisenä iltana. Olin haaveillut näistä opinnoista niin pitkään, etten ollut edes miettinyt muita mahdollisia urapolkuja. Olin aivan hukassa, enkä uskaltanut kertoa tuntemuksistani kellekään, enhän halunnut myöntää asiaa edes itselleni. Kun muut ympärilläni viihtyivät uusissa kouluissaan, saivat uusia ystäviä ja nauttivat opiskelijabileistä, en voinut olla miettimättä mikä minussa on vialla, kun en tunne samoin.

 

Unelmien jahtaaminen, intohimoduunin tekeminen ja täysillä kohti tavoitteita painaminen ovat tämän hetken suurimpia trendejä. Blogeissa, podcasteissa ja lehtiartikkeleissa korostetaan kunnianhimoa ja kehotetaan kurkottamaan kuuhun. Kaikki tuntuvat olevan jatkuvasti hyppäämässä uusiin haasteisiin, työstämässä mielenkiintoisia projekteja ja perustamassa yrityksiä. Tämä kaikki on kuitenkin pitkälti vain somen aiheuttamaa harhaa siitä, että jotain suurta ja upeaa tapahtuisi koko ajan. Tavallisesta arjesta harvemmin tehdään kovin näyttäviä postauksia, ja someen pääsevät ne suurimmat onnistumiset sekä saavutukset. Kun näitä juttuja sitten lueskelee kotisohvalta käsin, eikä itse ole vähään aikaan tehnyt mitään uutta tai kovinkaan ihmeellistä, saattaa alemmuudentunne hiipiä takaraivoon.

”Tämä kaikki on kuitenkin pitkälti vain somen aiheuttamaa harhaa siitä, että jotain suurta ja upeaa tapahtuisi koko ajan.”

Ystäväni josta aiemmin mainitsin, viihtyy nykyisessä työpaikassaan oikein hyvin, joten miksi kiirehtiä kohti uudistuksia, jos on oikeasti tyytyväinen elämäänsä juuri näin? Yhteiskunnan oletukset ja odotukset painostavat hakemaan kouluun ja suuntaamaan jatko-opintoihin mahdollisimman pian, mutta mitä jos mikään koulutusohjelma ei tunnukaan omalta? Olen vahvasti sitä mieltä, että kouluun ei kannata kiirehtiä, jos sitä itselle sopivaa alaa ei ole vielä löytynyt. On ihan turha lähteä opiskelemaan jotain vain siksi, että niin kuuluu tehdä. Elämälle ei ole määritelty ikärajoja. Kukaan ei vaadi sinulta maisterin papereita tiettyihin ikävuosiin mennessä, ei naimisiinmenoa, lapsia eikä johtajan pestiä. Jos olet tällaisia aikarajoja itsellesi joskus asettanut, kannattaa ne unohtaa nyt heti.

Itseään ja omaa elämäänsä on ihan turha verrata muihin. Jokaisella on omat lähtökohtansa, haasteensa ja taistelunsa. On myös ihan okei, ettei aina tiedä mihin suuntaan seuraavaksi kääntyisi, mitä unelmia lähtisi tavoittelemaan ja mikä urapolku olisi itselle se oikea. Jokainen on välillä vähän – tai vähän enemmänkin – hukassa. Tällainen itsetutkiskeluvaihe on kuitenkin tärkeä osa prosessia, matkalla kohti oman jutun löytymistä. Sitä odotellessa voit keskittyä nauttimaan täysillä arjestasi ja siitä, mitä teet juuri nyt.

”Elät todennäköisesti jo nyt unelmiesi elämää, jos katsotaan vuosi tai pari taaksepäin.”

Puhun itsekin blogissani unelmien tavoittelusta ja itseensä uskomisesta, ja pyrin motivoimaan ihmisiä puskemaan kohti tavoitteitaan ja tekemään elämästään sitä parasta mahdollista. Haluan kuitenkin korostaa myös sen jokapäiväisen arjen tärkeyttä, siitä nauttimista ja sen arvostamista. Elät todennäköisesti jo nyt unelmiesi elämää, jos katsotaan vuosi tai pari taaksepäin. Teet sitä työtä, josta aiemmin haaveilit, opiskelet unelmiesi alaa, olet saavuttanut toivomasi taloudellisen tilanteen tai muuttanut haaveilemaasi asuntoon. Välillä on hyvä vain elää hetkessä ja nauttia siitä mitä jo on, miettimättä jatkuvasti mitä seuraavaksi?.