Monthly Archives

maaliskuu 2017

BREAKFAST TIP: PROTEIN PANCAKES

Aamupalahommilla jatketaan! Tällä kertaa vuoronsa saavat ihanat proteiinipannarit. Näiden valmistamiseen on varmasti tapoja yhtä monta kuin on tekijöitäkin, mutta tässä tulisi nyt oma versioni.


Proteiiniletut kahdelle hengelle:

3 banaania
4 kananmunaa
1/2 dl proteiinijauhetta 
(itse käytin suklaanmakuista)
Kaurahiutaleita
Chiansiemeniä

Päälle pakastemansikoita ja -mustikoita sekä rouhittua cashewpähkinää
Surauta kaikki ainekset blenderissä tasaiseksi taikinaksi. Paista pannulla pienessä määrässä öljyä miedolla lämmöllä. Heitä lisukkeet päälle ja nauti!



Seuraa myös:
Instagram @suvisailamaria
Snapchat @suvisailamaria

MY FAVOURITE BREKKIE


Olen ehdottomasti aamuihminen. En ole aina ollut sitä, mutta sellaiseksi olen pikkuhiljaa oppinut. Aamuisin olen pirteimmilläni ja tehokkaimillani, ja fiilis on hyvä, sillä koko päivä on vielä edessä. Jos unet pääsevät venahtamaan turhan pitkälle aamupäivään, en saa enää oikein mitään aikaiseksi, tulee helposti syötyä epämääräisemmin ja laiska olo seuraa mukana koko päivän. Olen jo vuosia tehnyt esimerkiksi kaikki koulujutut heti aamulla herättyäni, koska iltaisin ajatus ei enää kulje yhtä hyvin. Tykkään ehdottomasti myös treenata juuri aamuisin. 

Koska herään kohtalaisen aikaisin, mutta teen töissä lähinnä iltavuoroa, aamuni ovat stressittömiä ja rauhallisia. Ehdin panostaa aamiaiseen, keittää vielä toisen kierroksen kahvia ja valmistautua rauhassa päivän menoihin. Haluankin aloittaa tämän Wellness Wednesday -sarjan jakamalla oman tämän hetken lemppariaamupalani (kestosuosikkini puuron lisäksi). Tällä hetkellä aamupalapöytääni kahvin kaveriksi eksyy siis useimmiten marjainen smoothiebowl ja paahdetut ruisleivät avokadolla sekä paistetulla kananmunalla. Helppoa, terveellistä ja hyvää!

Marjainen smoothiebowl: 

mustikoita

mansikoita

maustamatonta jogurttia

avokadoa 
(tekee koostumuksesta samettisen pehmeän, kannattaa kokeilla!)

Pinnalle granolaa ja jäisiä mustikoita
Seuraa myös:
Instagram @suvisailamaria
Snapchat @suvisailamaria

VIIME VIIKON 15 PARASTA

Ihanaa maanantaihuomenta tyypit! Vaikka uusi viikko jo starttasikin, palataan vielä hetkeksi edeltävän tunnelmiin. Tässä tulevat siis parhaat palat viime viikolta. 


 Maanantain spontaani aamupalahetki työkaverin kanssa


❤ Uuden Dekon kilahtaminen postiluukusta

 Inspiraatio ja uudet ideat blogin suhteen 

❤ Zalandon paketin saapuminen ja kolme uutta kenkäparia (Hauskinta oli se, kuinka moni mua Snapchatissa (@suvisailamaria) seuraava erehtyi luulemaan, että olen aikeissa pitää koko tilauksen. Kaksitoista paria lähes toistensa kaltaisia kenkiä, ei nyt ihan kuitenkaan..:D)

❤ Vanha ystävä yökylässä ensimmäistä kertaa yläasteen jälkeen


❤ Maaliskuun alkaminen, ensimmäinen virallinen kevätkuukausi!!

❤ Vapaapäivät ja rauhassa heräileminen

❤ Serkkujen näkeminen pitkästä aikaa ja pään kokoiset laskiaispullat


Jo lapsuudesta tutun ystävän synttäreiden viettäminen ja erityisesti tietovisa, jossa päästiin muistelemaan yläasteajan ihastuksia ja skoottereiden merkkejä:D

Juurikin tämä sama ihana ystävä luonani iltateellä 

❤ Puhtaat lakanat


❤ Kevään tuoksun haistaminen ensimmäistä kertaa 

❤ Kuivat tiet ja sunnuntain mahtava auringonpaiste

❤ Leffassa käynti kahden maailman parhaan ystävän kanssa

❤ Ystävät ylipäänsä

Energistä uutta viikkoa kaikille! <3

Seuraa myös:
Instagram @suvisailamaria
Snapchat @suvisailamaria