POSTCARDS FROM PARIS

IMG_3048 IMG_3008

Pariisin kauniita rakennuksia olisin mielelläni jäänyt ihailemaan pidemmäksikin aikaa, niin upeita!

IMG_2696

Ihana matkaseuralaiseni maailman söpöimmässä takissaan 

IMG_3080
IMG_3110-2

Meidän hotelli oli ihan kävelymatkan päässä Eiffeliltä, ja otettiinkin tästä kaikki ilo irti ja käytiin ihastelemassa tornia noiden parin päivän aikana kolme kertaa!  

IMG_3841
IMG_2939 
Ruokailujen suhteen noudatettiin "Mennään seuraavaan vastaantulevaan raflaan" -periaatetta, eikä tosiaan oltu selvitelty mitään etukäteen. Viimeisinkin ravintola valittiin ulkona olevien ihanien jouluvalojen perusteella, ja joka kerta onnistuttiin tekemään hyvä valinta!

IMG_2668
IMG_2663

Shoppailua Rue de Rivolilla. Onnistuin jopa löytämään jo ensimmäiset joululahjat!

IMG_3026 IMG_3016-2

Yksiä parhaista jutuista Pariisin kaduilla ovat nämä pienet ja söpöt kahvilat. Odotan jo seuraavaa visiittiä tuonne kevätaikaan, kun voi kahvitella ulkona 

IMG_2477-2 IMG_3041-2
IMG_3567

Oli ihana huomata, että vaikka olikin jo marraskuun loppu, niin puissa oli vielä paikoitellen lehtiä, eikä Suomen loskasta ollut tietoakaan.

IMG_3613
IMG_3761

Louvren alue oli sairaan nätti illan hämärtyessä 

IMG_3119
IMG_3803

Kokonaisuudessaan reissu oli kyllä ihan mahtava, ja ihanat muistot taskussa oli kiva palata kotiin  Tämä oli toinen kertani Pariisissa, ja jo vuosia sitten syntynyt fiilis siitä, että juuri tuonne haluan vielä lähteä vaihtoon, vahvistui entisestään! 

2 kommenttia

  1. Upeita kuvia! Tuonne on päästävä joskus!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kata!❤
      Pariisi on kyllä upea, suosittelen lämpimästi!!

      Poista