NIIN HYVÄÄ

4

Istahdan suihkunraikkaana salin jälkeen tähän työpöydän ääreen ja avaan koneen. Vaikka kello on jo yli kuusi, auringonvalo tulvii sisään ikkunoista. Ihana, ihana kevät ja pidentyneet päivät. <3 Treeni kulki pitkästä aikaa taas hyvin ja tehot olivat palanneet vähän väsyneemmän kauden jälkeen. Riittävä lepo oli selkeästi tehnyt tehtävänsä. Kahvikin maistuu jotenkin erityisen hyvältä (kyllä, juon kahvia vielä tähän aikaan päivästä, koskaan ei ole liian myöhäistä kahville).

Viime päivät on vedelty menemään erityisen hyvillä fiiliksillä, eikä varmastikaan vähiten sen takia, että sain eilen kauan odotetun soiton. Vihdoin, kaikkien niiden epätoivon hetkien jälkeen, pääsen kuin pääsenkin muuttamaan kesäksi uusiin maisemiin, ja saan juuri sitä kaivattua vaihtelua ja uusia tuulia elämään. Duunipaikka on nyt siis selvillä, mutta asunto vielä hakusessa. Jos satut tietämään jonkun, jolla olisi vuokrata mulle sopiva kämppä Helsingistä tai Vantaalta touko-elokuuksi, otahan ihmeessä yhteyttä!

Untitled Export17
Nyt vain odottelemaan entistä innokkaammin tulevaa kesää ja nauttimaan jo alkaneesta keväästä, auringonsäteistä ja pikkuhiljaa kuivuvista kaduista. Harvoin kirjoitan näin spontaania postausta, mutta nyt tuli vaan sellainen olo, että haluan päästä heti purkamaan näitä fiiliksiäni tänne.

Elämä on niin hyvää. <3 

2

Kuvat: Anette / Anette Marie

6 kommenttia

  1. Olipa hyväntuulinen postaus, sun hyvä fiilis välitty kyllä ruudun tännekin puolelle! Ja eikä vitsi ihanaa, huippujuttu sun duunit ja tervetuloa pk-seudulle!<33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Inka, ihana kuulla! Ja hihii kiitti, siellä nähdään, en malta odottaa! ❤

      Poista
  2. Ihana paita!! Ja komppaan edellistä, fiilis välittyy ruudun läpi :)

    http://www.lily.fi/blogit/janita-johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Janita, kiva kuulla että tuntemukset välittyi sinnekin <3

      Poista