Browsing Category

All posts

11 x TÄTÄ ET TIENNYT MINUSTA

Olen hulluna kaktuksiin. Minulla on täällä tällä hetkellä neljä ihanaa pienokaista, joilla kaikilla on tietysti nimet, ja joille oikeasti välillä juttelen kuin vauvoille. Kaupoissa katseeni kiinnittyy kaikkeen kaktus-teemaiseen aina kynttilöistä t-paitoihin, ja eilen saapuneesta paketista paljastui tilaamani kaktusaiheinen taulu.En ole koskaan poistunut Euroopasta.Merkkaan kaikki menoni perinteiseen paperikalenteriin, enkä voisi…

KAIKKI IRTI KESÄSTÄ

Kesän ehdottomasti parhaisiin paloihin kuuluvat päivät, jolloin tehdään kaverin kanssa minireissu toiseen kaupunkiin, haahuillaan päämäärättömästi ympäriinsä, käydään jossain välissä vetämässä ruokaöverit sushibuffassa, hullaannutaan sisustusliikkeiden alennusmyynneistä ja illalla suunnataan vielä rannalle, kun auringonvaloa riittää edelleen. Aika hujahtaa ohitse ihan huomaamatta, ja illalla suihkussa päivän pölyjä pois pestessä olo on väsynyt,…

10 x ONNI

❤ Ihana työ. Aina välillä sitä pysähtyy miettimään, miten siistiä onkaan, kun on jo tämän ikäisenä löytänyt työn, josta nauttii niin paljon. Töihin on aina kiva mennä, haasteita ja tekemistä riittää, eikä kelloa tarvitse todellakaan vilkuilla työvuoron päättymisen toivossa.❤  Sen lisäksi että itse sain opiskelupaikan, pääsevät myös kaksi parasta ystävääni aloittamaan…

INSPISTÄ FESTARIASUUN

Festarit. Se kaikkein osuvin tilaisuus pukea päälleen ihan mitä tahansa, toteuttaa hulluimmatkin asuideat ja leikitellä erilaisilla tyyleillä. Tänään starttaavan Raumanmeren Juhannuksen varalle luvatut sääennusteet evät kuitenkaan anna mahdollisuuksia kukkamekoille, jumpsuiteille tai muille kesähepenille. Farkkutakit ja nahkarotsit on siis kaivettu kaapeista ja pidempää lahjettakin pitää viikonlopun menoihin vetäistä jalkaan. Jotain näiden…

21 OPITTUA ASIAA 21 VUODESSA

Tänään on syntymäpäiväni. Täytän 21 vuotta, ja ainakin tähän mennessä on tuntunut, että elämä muuttuu vuosi vuodelta vain paremmaksi. Sitä oppii jatkuvasti tuntemaan itsensä paremmin, saa enemmän vapautta valita ja pääsee tekemään elämästään juuri omannäköistä. Itsetuntokin kehittyy ihan kuin itsestään iän myötä, eikä enää jaksa välittää pikkujutuista, joista esimerkiksi…

STUDY TALK: SYKSYLLÄ TAKAISIN KOULUNPENKILLE

Viime viikolla kerroin täällä, etteivät ranskan opinnot olleetkaan minua varten, ja päädyin jättämään kouluni kesken. Ensi syksynä puhaltavat uudet tuulet, ja niiden suunnasta puhutaan nyt.KANSAINVÄLISYYTTÄ JA KÄYTÄNNÖNLÄHEISYYTTÄKun ranskan opinnot jäivät, mielessä vilisi opiskeluvaihtoehtoja laidasta laitaan. Ehdin jo hetken aikaa suunnitella tähtääväni luokanopettajan opintoihin, sillä tykkäsin kasvatustieteen perusopinnoista, ja opettajan uraa…

JOKA ASUN TAKKI

Aikaista lauantaihuomenta tyypit! Päätin nyt tulla vielä ennen töihin lähtöä jakamaan asukuvat ihanan takkilöytöni kanssa. Tämä marjapuuron sävyinen pitkä trenssi on peräisin Lindexiltä, ja tässä osui kyllä kaikki kohdilleen, aina väristä ja mallista kauniisti laskeutuvaan materiaaliin. Eikä oikeastaan ole niin väliä, mitä sen alle pukee. Takin voi heittää juhlamekon,…

STUDY TALK: MIKSI KESKEYTIN OPINTONI?

Tämä postaus on roikkunut luonnoksissa jo pienen ikuisuuden, olen kai odotellut sopivaa tilaisuutta sen julkaisemiselle. Nyt uskon, että sellainen on vihdoin koittanut. Luvassa siis juttua omasta opiskeluhistoriastani ja siitä, kuinka jätin unelmieni koulun kesken.PITKÄAIKAINEN UNELMA KÄY TOTEENOlen aina tykännyt kielistä ja pärjännyt niissä hyvin. Ylioppilaskirjoituksissa kirjoitin neljä vierasta kieltä,…

VIIME VIIKOLLA

Huomenta maanantai ja uusi viikko! Heräsin hetki sitten ja istahdin tähän työpöydän ääreen kahvikupin kanssa. Mulle osui tähän maanantaihin vapaapäivä, ja tarkoituksena olisi laittaa viikko käyntiin vetäisemällä kunnon pakaratreeni salilla ja treffata Saaraa pitkästä aikaa sushin merkeissä, kiva päivä siis tulossa. Palataan kuitenkin vielä hetkeksi viime viikon tunnelmiin. Viime viikolla…Alkoi toukokuu!!…

BREAKFAST TIP: PROTEIN PANCAKES

Aamupalahommilla jatketaan! Tällä kertaa vuoronsa saavat ihanat proteiinipannarit. Näiden valmistamiseen on varmasti tapoja yhtä monta kuin on tekijöitäkin, mutta tässä tulisi nyt oma versioni.Proteiiniletut kahdelle hengelle:3 banaania4 kananmunaa1/2 dl proteiinijauhetta (itse käytin suklaanmakuista)KaurahiutaleitaChiansiemeniäPäälle pakastemansikoita ja -mustikoita sekä rouhittua cashewpähkinääSurauta kaikki ainekset blenderissä tasaiseksi taikinaksi. Paista pannulla pienessä määrässä öljyä miedolla…