Browsing Category

personal

YSTÄVÄKIRJA: UNELMIENI MIES JA SALAINEN TAITONI

Pienenä ajattelin, että minusta tulee yksityisetsivä sekä kirjailija, joka hakee rikostutkijan elämästään inspiraatiota romaaneihinsa. Ainakaan vielä ei ole ura tämän asian parissa urjennut, mutta tehdäänhän tässä jollain tapaa ainakin niitä kirjoitushommia nytkin!
 

Tällä hetkellä olen melko ristiriitaisissa fiiliksissä kevään ja kesän tulosta, sillä vaikka ilmojen lämpeneminen sekä valon lisääntyminen tekevät…

LOPULTA OLEMME KUITENKIN YKSIN – AJATUKSIA SINKKUUDESTA

Suorastaan hävettää myöntää, mutta ajattelin ennen olevani jotenkin riittämätön, jos en seurustele. Että jos en ole juuri sille yhdelle tyypille se maailman tärkein, en ole oikeastaan juuri mitään. Että sinkkuna vietetty aika olisi jotenkin hukkaan heitettyä; vain välivaihe, jolloin odottaa sen varsinaisen elämän tapahtuvan sitten parisuhteessa. Muistan jo ennen…

PELKONI, PAHEENI JA OUDOIMMAT TAPANI – 20 KYSYMYSTÄ JA VASTAUSTA

1. Paljasta jotain, mitä emme tiedä sinusta.
Yritin alaikäisenä yhden tutun henkkareilla baariin, jäin samantien kiinni, ja paperit toimitettiin poliisiasemalle. Rakastan Popedan musiikkia ja tampereen murretta, kannatan Tapparaa ja olen aina tuntenut Tampereella oloni jotenkin erityisen kotoisaksi. Muutin omilleni 16-vuotiaana. Äiti on mun paras ystävä, ja voin jakaa sille kaiken…