Kysy Suvilta

Katsoja innokas

Yksi mitali taas lisää, onnea siitä. Millainen oli juoksu (kyttäystäkö), kun tämä hyvää nousua tekevä Pappila oli hieman edellä ? Hesarissa oli maininta, että Myllymäellä on nyt peräti 18 SM-mitalia, ihan hyvä, mutta kai Selveniuksellakin on niistä muutamia. Tuliko siis tuosta viestistäkin yksi kultainen lisää? Taitaa 18 tarkoittaa hallikisojen mitaleita, kun kaikkiaan lienee jo päälle 80? Tsemppiä lumen keskelle, odottaako keväällä vielä Portugalin leirikin?

Suvi

Moi!

Ja kiitos! Eipä ole mitaleita tullut laskettua, mutta varmaan se 18:sta hallimitali sitten oli. Luulen, että noita epävirallisia viestimitaleita ei lasketa mukaan, ainakaan itse en. Kasin juoksun taktiikkani oli perinteinen kamikaze, eli lähdin alusta saakka kärkeen, mutta valitettavasti loppukirissä sitten ei vanha pärjännytkään. Tarkoitus oli kyllä pitää sellaista vauhtia, että porukka hajoaisi jo matkalla, mutta vähän vauhti taisi olla hakusessa. No, ei se mitään, onnittelut Heidille hienoista mestaruuksista! Tästä taas treenailun pariin ja huhtikuussa sitten Portugaliin.


Palaa kysymyksiin

Helsingin kisaveikot Karhu Sportia Gutzy Fatpipe