KUNNIANHIMOSTA, KOULUTUSPAINEISTA JA HUKASSA OLEMISESTA

 
Juttelin hetki sitten ystäväni kanssa siitä, kuinka hänestä tuntuu kuin muiden elämässä tapahtuisi jatkuvasti, kun taas itse vain junnaa päivästä toiseen paikallaan. Kaverit saavat uusia työpaikkoja, aloittavat unelmiensa kouluissa ja saavuttavat upeita mahdollisuuksia. Somepäivitykset täyttyvät skumpan kilistelystä uuden duunin johdosta ja läksiäisjuhlista kaukomaille, ja kaikilla tuntuu olevan selkeä suunta elämässään. Vaikka ystävien puolesta kokeekin vilpitöntä onnea ja ylpeyttä, tulee väistämättäkin tunne siitä, että tässä pitäisi itsekin olla menossa kohti jotain suurempaa ja merkittävämpää. Pystyin todellakin samaistumaan noihin ajatuksiin ja tunnistamaan fiilikset omasta elämästäni muutaman vuoden takaa, ja aihe herättelikin mussa yllättävän paljon ajatuksia.

Olen muutamaankin otteesen ollut elämässäni risteyskohdassa, jossa ei todellakaan tiedä mihin suuntaan lähtisi, ja tuntee olevansa hukassa ja epäonnistunut. Kun lukion jälkeen päätin pitää välivuoden opinnoista ja keskittyä työntekoon, päädyin yllättäen parin kuukauden ajaksi työttömäksi. Vaikka kyse oli vain muutamasta viikosta, eikä työsuhteen päättyminen johtunut minusta, tunsin itseni luuseriksi. Kaksi kuukautta tuntui ikuisuudelta, ja jokainen ”valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun” -viesti tuntui musertavalta.

”Kun muut ympärilläni viihtyivät uusissa kouluissaan, saivat uusia ystäviä ja nauttivat opiskelijabileistä, en voinut olla miettimättä mikä minussa on vialla, kun en tunne samoin.”

Samantyyppisiä fiiliksiä koin myös silloin, kun olin juuri päässyt kovan työn tuloksena sisään yliopistoon ja sain harmikseni huomata, ettei kyseinen ala ollutkaan minua varten. En viihtynyt koulussa, olin jatkuvasti stressaantunut, enkä onnistunut löytämään samanhenkisiä ihmisiä ympärilleni. Kouluun lähteminen alkoi tuntua ylivoimaisen vaikealta, ja seuraavan päivän luennot alkoivat ahdistaa jo edellisenä iltana. Olin haaveillut näistä opinnoista niin pitkään, etten ollut edes miettinyt muita mahdollisia urapolkuja. Olin aivan hukassa, enkä uskaltanut kertoa tuntemuksistani kellekään, enhän halunnut myöntää asiaa edes itselleni. Kun muut ympärilläni viihtyivät uusissa kouluissaan, saivat uusia ystäviä ja nauttivat opiskelijabileistä, en voinut olla miettimättä mikä minussa on vialla, kun en tunne samoin.

 

Unelmien jahtaaminen, intohimoduunin tekeminen ja täysillä kohti tavoitteita painaminen ovat tämän hetken suurimpia trendejä. Blogeissa, podcasteissa ja lehtiartikkeleissa korostetaan kunnianhimoa ja kehotetaan kurkottamaan kuuhun. Kaikki tuntuvat olevan jatkuvasti hyppäämässä uusiin haasteisiin, työstämässä mielenkiintoisia projekteja ja perustamassa yrityksiä. Tämä kaikki on kuitenkin pitkälti vain somen aiheuttamaa harhaa siitä, että jotain suurta ja upeaa tapahtuisi koko ajan. Tavallisesta arjesta harvemmin tehdään kovin näyttäviä postauksia, ja someen pääsevät ne suurimmat onnistumiset sekä saavutukset. Kun näitä juttuja sitten lueskelee kotisohvalta käsin, eikä itse ole vähään aikaan tehnyt mitään uutta tai kovinkaan ihmeellistä, saattaa alemmuudentunne hiipiä takaraivoon.

”Tämä kaikki on kuitenkin pitkälti vain somen aiheuttamaa harhaa siitä, että jotain suurta ja upeaa tapahtuisi koko ajan.”

Ystäväni josta aiemmin mainitsin, viihtyy nykyisessä työpaikassaan oikein hyvin, joten miksi kiirehtiä kohti uudistuksia, jos on oikeasti tyytyväinen elämäänsä juuri näin? Yhteiskunnan oletukset ja odotukset painostavat hakemaan kouluun ja suuntaamaan jatko-opintoihin mahdollisimman pian, mutta mitä jos mikään koulutusohjelma ei tunnukaan omalta? Olen vahvasti sitä mieltä, että kouluun ei kannata kiirehtiä, jos sitä itselle sopivaa alaa ei ole vielä löytynyt. On ihan turha lähteä opiskelemaan jotain vain siksi, että niin kuuluu tehdä. Elämälle ei ole määritelty ikärajoja. Kukaan ei vaadi sinulta maisterin papereita tiettyihin ikävuosiin mennessä, ei naimisiinmenoa, lapsia eikä johtajan pestiä. Jos olet tällaisia aikarajoja itsellesi joskus asettanut, kannattaa ne unohtaa nyt heti.

Itseään ja omaa elämäänsä on ihan turha verrata muihin. Jokaisella on omat lähtökohtansa, haasteensa ja taistelunsa. On myös ihan okei, ettei aina tiedä mihin suuntaan seuraavaksi kääntyisi, mitä unelmia lähtisi tavoittelemaan ja mikä urapolku olisi itselle se oikea. Jokainen on välillä vähän – tai vähän enemmänkin – hukassa. Tällainen itsetutkiskeluvaihe on kuitenkin tärkeä osa prosessia, matkalla kohti oman jutun löytymistä. Sitä odotellessa voit keskittyä nauttimaan täysillä arjestasi ja siitä, mitä teet juuri nyt.

”Elät todennäköisesti jo nyt unelmiesi elämää, jos katsotaan vuosi tai pari taaksepäin.”

Puhun itsekin blogissani unelmien tavoittelusta ja itseensä uskomisesta, ja pyrin motivoimaan ihmisiä puskemaan kohti tavoitteitaan ja tekemään elämästään sitä parasta mahdollista. Haluan kuitenkin korostaa myös sen jokapäiväisen arjen tärkeyttä, siitä nauttimista ja sen arvostamista. Elät todennäköisesti jo nyt unelmiesi elämää, jos katsotaan vuosi tai pari taaksepäin. Teet sitä työtä, josta aiemmin haaveilit, opiskelet unelmiesi alaa, olet saavuttanut toivomasi taloudellisen tilanteen tai muuttanut haaveilemaasi asuntoon. Välillä on hyvä vain elää hetkessä ja nauttia siitä mitä jo on, miettimättä jatkuvasti mitä seuraavaksi?.

RELATED POSTS

10 Comments

  1. Vastaa

    Henna Seppälä

    marraskuu 30, -0001

    Suvi tää postaus on ihan huippu, oon niin samaa mieltä sun kanssa!! <3 Näitä fiiliksiä oon myös omassa päässäni pyöritellyt koko alkuvuoden ajan. Se on niin kamalaa, millanen illuusio omassa päässä on välillä siitä, että kaikilla muilla on homma hanskassa ja selvät sävelet, mut itsestä taas tuntuu et on maailman ainoa joka vaan seisoskelee tienristeyksessä eikä meinaa päästä päätökseen siitä, mihin suuntaan lähtisi. Mutta tuo on niin totta, että meistä jokainen on joskus jollain tavalla enemmän tai vähemmän hukassa, ja se kuuluu elämään!

  2. Vastaa

    suvimyllymaki

    marraskuu 30, -0001

    Voi KIITOS Henna!!❤️ Se on niin jännää, miten jopa nekin tyypit joita itse katsoo ylöspäin ja ihailee, ja ulospäin vaikuttaa siltä että heillä on kaikki hommat hanskassa elämänsä kanssa, saattavat myös olla todella hukassa ja kokea alemmuudentunnetta. Kaikki on niin suhteellista, ja aina löytyy joku, joka on jossain asiassa parempi, menestyneempi ja kokeneempi, joten jos itseään ja omaa elämäänsä lähtee vertailemaan muihin, syntyy vain loputon kierre.
    Tsemppiä sulle murunen oman risteyksesi kanssa!! <3

  3. Vastaa

    Pinja

    marraskuu 30, -0001

    Niin hyvää tekstiä Suvi, oot täysin oikeessa ja oon sun kanssa ihan samaa mieltä! Itsensä vertaaminen muihin somen välityksellä on välillä ihan liian helppoa ja silloin usein unohtuu se, minkä kuitenkin alitajunnassa tietää: että somea tosiaan kuratoidaan aika rajusti ja siellä näytetään vaan ne elämän hyvät puolet ja huippuhetket. Välillä on ihan hyvä pysähtyä miettimään sitä omaa tilannetta, ja kuinka pitkälle on tosiaan jo tullut. ♥︎

  4. Vastaa

    emiliaveronikan

    marraskuu 30, -0001

    Niin hyvä teksti, ja oon täysin samaa mieltä. Vaikka olen itsekin kokenut ikävää fiilistä siitä, että en oo ehkä mennyt sellaisia teitä kun minun on odotettu menevän. Pääasia on kuitenkin tehdä sellaisia valintoja, joita itse haluaa. Ja joskus niiden valintojen selkeyttäminen itselleenkin vie aikaa.
    En usko, että monestikaan kukaan oikeasti ”jämähtää paikoilleen”, oma perspektiivi vaan voi hämätä!

  5. Vastaa

    emiliaalexa

    marraskuu 30, -0001

    Ai että miten hyvä teksti, tuntuu että oisit kiteyttäny mun ajatukset. Nimenomaan ei se päämaäärä, vaan se matka mitä sinne kuljetaan <3

  6. Vastaa

    suvimyllymaki

    marraskuu 30, -0001

    Kiitos Pinja! <3 Aina välillä siihen herää omassakin somekäyttäytymisessään: silloin kun menee hyvin, päivittää aktiivisesti kaikkia kanavia, ja kun taas on vähän huonompi jakso meneillään, tulee pysyttyä hiljaa, eikä uusia päivityksiä synny. Silloin syntyy todella helposti illuusio siitä, että aina menisi vain kivasti ja uusia huippuja juttuja tapahtuisi jakuvasti. Siksi pitääkin täntyyppisillä teksteillä välillä ottaa esiin myös se, että jokaisella on välillä niitä huonompia hetkiä ja jokainen kokee joskus riittämättömyyttä tai tuntee olevansa vähän hukassa.

  7. Vastaa

    suvimyllymaki

    marraskuu 30, -0001

    Joo mulla on ihan sama juttu, esimerkiksi vaihtaminen yliopistosta ammattikorkeakouluun oli mulle iso juttu ja pitkän pohdinnan tulos. Kun vielä sen päälle sain kuulla ihmetteleviä kommentteja ja ihmisten heittoja siitä, kuinka mun ”lahjat menevät hukkaan”, se todellakin suututti. Tämä päätös on kuitenkin osoittautunut niin oikeaksi, enkä ole katunut päivääkään. <3

    Ja todella hyvä pointti tuossa ettei kukaan oikeasti jämähdä paikoilleen. Vaikka päivittäisessä arjessa sitä ei huomaa, niin katsoessaan vuoden tai pari taaksepäin, huomaa kuinka paljon asioissa on kuitenkin lopulta tultu eteenpäin. Kiitos kommentistasi Emilia! ❤️

  8. Vastaa

    suvimyllymaki

    marraskuu 30, -0001

    Voi ihana sinä, kiitos! ❤️

  9. Vastaa

    niinahirvonen

    marraskuu 30, -0001

    oon tällä hetkellä risteyskohdassa oman elämäni suhteen kun pitkään kestänyt parisuhteeni loppui ja moni asia muuttui kertaheitolla myös opiskelujen ja töiden suhteen joten tarvitsin sun sanoja tosi paljon! niin tärkeä aihe ja hyvin toteutettu postaus <3

  10. Vastaa

    suvimyllymaki

    marraskuu 30, -0001

    Hei aivan ihana kuulla että tekstistä oli sulle hyötyä!!❤️ Oon myös itse kokenut sen, kuinka pitkän parisuhteen päätyttyä on melkoisen hukassa itsensä ja elämänsä kanssa, joten pystyn samaistumaan sun fiiliksiin. Toivotan sulle hurjasti tsemppiä ja rohkeutta jatkoon!❤️❤️

LEAVE A COMMENT